Korianteripesto

Korianteripestoa, nam! Päätin kokeilla, josko kaupan yrtit lähtisivät kasvamaan tänä kesänä paremmin kuin viime kesänä. Istutin pari korianteriruukkua isompaan ruukkuun, ja laitoin parvekkeelle karaistumaan. Hyvin ovat lähteneet.  Olenkin hyödyntänyt korianterisatoa lähes joka päivä. Olen korianterikoukussa. Korianterin lisäksi testasin istuttaa myös kaupan persiljaa ja basilikaa.

Annalan puutarhan taimimarkkinoilta matkaan tarttui myös tomaatti, ruohosipuli, kurkkua ja kurpitsaa.

Kun istuttaa kasveja tai kukkia, kannattaa muistaa, että niitä pitää myös kastella. Ainakin välillä. Melkein tapoin yrttini ensimmäisillä helteillä. Onneksi vesi pelasti ne ja yrit virkistyivät entiselleen!

Janoinen basilika virkistyi vedestä.

Valmistin korianterista pestoa. Tein peston manteleista, koska niitä sattui olemaan kaapissa. Voit tehdä sen myös esimerkiksi cashewpähkinöistä tai pinjansiemenistä. Jätin myös valkosipulin pois, vaikka valkosipuli kuuluukin pestoon.

Korianteripesto

n. 1 ruukku korianteria
1/2 dl kuorittuja manteleita
1/2 dl hyvää oliiviöljyä
1/2 dl parmesaania tai grana padano juustoa raastettuna
ripaus suolaa ja pippuria
 (1 valkosipulinkynsi)

1. Hienonna korianteri ja mantelit sauvaskoittimella.
2. Lisää parmesaaniraaste ja masuteet. Lisää myös hienonnettu valkosipulinkynsi.
3. Kaada sekaan oliiviöljyä sen verran, että pesto on haluamasi paksuista.
(Oma pestoni oli aika paksua, sillä halusin syödä sen leivän päällä. Jos teet pestopastaa, voi pestosi olla hieman juoksevampaa.)

Korianteripesto maistuu esimerkiksi leivän päällä. Tällä kertaa leipänä oli hapankorppua. Salama vääristää peston todella vaaleaksi. Oikeasti pesto on paljon tummempaa ja vihreämpää.

Yksi kommentti artikkeliin ”Korianteripesto

  1. Recipes online sanoo:

    Blogissasi näyttää olevan hyviä reseptejä! Mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on ruokayhteisö, joka kokoaa reseptejä monilta suomalaisilta ruokasivuilta ja blogeilta. Monet ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille huomattavasti enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen

    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s