Kesäkurpitsa-omenasose uunissa

Syksyn paras hetki koittaa omenoiden kypsyttyä. Kotimaiset omenat ovat nyt parhaimmillaan. En valitettavasti omista omenapuutarhaa, mutta onneksi sain mummolasta pienen kassillisen omenoita. Omenoita oli sen verran, etten olisi ehtinyt niitä syömään sellaisenaan, mutta ei riittävästi hillottavaksi sellaisenaan. Toisaalta en myöskään tykkää valmistaa hilloja, koska en kaipaa niin paljon sokeria aamupuuron/jogurtin/rahkan joukkoon.

Omenoita ja kuorittua kesäkurpitsaa kuutioituna.

Onnistuin kesän aikana kasvattamaan siemenestä asti aikamoisen kesäkurpitsasadon. Sadon korjattuani totesin hukkuvani kesäkurpitsaan (suurin kuvassa oleva kesäkurpitsa oli halkaisijaltaan lähes 20 cm!). Päätin piilottaa osan kesäkurpitsasta omenasoseeseen. Näin saisin enemmän massaa, sillä pelkistä omenoista olisi tullut niin pieni määrä, ettei soseen tekemisessä olisi ollut järkeä.

Oman maan kesäkurpitsasatoa

Tein soseen omenoista ja kesäkurpitsoista uunissa. Sain idean törmätessäni tähän uuniomenahillon ohjeeseen. Aluksi ajatuksena oli tehdä köyhän miehen lemoncurdia, eli sitruunaista kesäkurpitsahilloa, mutta en tosiaan halunnut tähän soseeseen paljoa sokeria.

Ohjetta ei sen tarkemmin ole, tämä tuli ihan hatusta. Jotakuinkin näin.

Kesäkurpitsa-omenasose uunissa

1 osa kesäkurpitsaa
1 osa omenaa
ripaus sokeria

1. Kuori kesäkurpitsat. Halkaise ne ja kaavi pehmeä sisus pois lusikalla. Kuutioi kesäkurpitsat.
2. Poista omenista siemenkodat ja lohko omenat kuorineen.
3. Laita omenat ja kesäkurpitsat uunivuokaan. Kuumenna 150-asteisessa uunissa noin 1-1 1/2 tuntia, tai kunnes ovat pehmeitä.
4. Ota uunivuoka pois uunista, anna jäähtyä hieman. Soseuta omenat ja kesäkurpitsat tasaiseksi soseeksi sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon haluamasi määrä sokeria (laitoin vain noin ruokalusikallisen, sillä sose oli melko makeaa jo sellaisenaan. Riippuu paljon omenoiden happamuudesta).
5. Purkita ja pakasta. Nauti puuron, rahkan tai jogurtin kanssa. Sopii myös kakun väliin tai smoothien sekaan.

(Uunikokkivuoallinen sosetta, purkitettuna sosetta tuli kolme 1/2 litran pakasterasiallista, eli noin 1,5 litraa.)

Helppo kesäkurpitsa-omenasose. Kuva hieman vääristää soseen väriä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s