Sienipiirakka

Olen aina tykännyt sienestämisestä. Vaikka vihasin lapsena sieniä ja nypin jopa herkkusienet pois pizzasta, pidin silti sienestämisestä. Lähdin usein ystäväperheen mukaan heidän mökille ja sienestimme koko viikonlopun yhdessä. Tykkäsin syksyisestä metsästä, raikkaasta ilmasta ja sienestämiseen liittyvästä jännityksestä sekä löytämisen riemusta.

Sienipiirakka

Sittemmin olen oppinut myös syömään sieniä, onneksi! Se on lisännyt sienestyksen riemua. Säilön sienet yleensä kuivattamalla tai pakastamalla, mutta parhaimmillaan sienet ovat mielestäni heti tuoreina. Teen sienistä vaihtelevasti sienipirakkaa, sieniristtoa, pastaa, keittoja. Sieni on todella monipuolinen raaka-aine. Se sopii myös maustamaan monia arkiruokia. Saatan esimerkiksi murentaa kuivattuja mustatorvisieniä vaikkapa lasagnen joukkoon.

Tällä kertaa leivoin suppilovahveroista ja mutamasta tatista sienipiirakan. Voit tehdä piirakan mistä tahansa sienistä, vaikkapa kaupan herkkusienistä. Pekoni tuo piirakkaan makua ja suolaisuutta, joten suolaa ei välttämättä tarvitse erikseen lisätä.

Pohjan ohje on suosikkini, se kannattaa napata talteen. Käytän sitä usein suolaisen piirakan pohjana. Alkuperäinen ohje on kollegan käsialaa (K-Ruoka).

Sienipiirakka

Pohja

  • 2 dl ruisjauhoja
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • ½ tl suolaa
  • 100 g voita
  • 2 rkl vettä

Täyte

  • 1 pkt (140 g) pekonia
  • n. 6 dl suppilovahveroita ja tatteja (tai 2 rs herkkusieniä)
  • 1 iso sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 tlk (2 dl) ruokakermaa
  • 2 kananmunaa
  • ripaus mustapippuria
  • 2 dl emmentaljuustoraastetta
  1. Sekoita keskenään jauhot, suola ja pehmeä rasva. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
  2. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (Ø 25 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 15 minuutiksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
  3. Puhdista ja paloittele sienet. Hienonna pekoni. Hienonna myös kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet.
  4. Ruskista pekoni pannulla. Lisää sipulit pannulle kuullottumaan. Lisää myös sienet ja hauduta kuumalla pannulla niin, että neste haihtuu lähes kokonaan.
  5. Levitä sieni-sipuliseos esipaistetun pohjan päälle. Sekoita kananmunat ja ruokakerma, mausta mustapippurilla. Kaada seos vuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste.
  6. Paista sienipiirakka 200-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä.

 

Tänä vuonna sienisato on ollut lämpimään ja kuivaan kesään nähden yllättävän hyvä. Vielä ehtii, joten kannattaa ehdottomasti lähteä sieniretkelle!

Suolainen piirakka maistuu kaikille

Tänä syksynä perheessämme on vietetty iloisia juhlia. Perheeseemme syntyi kaksi tyttöä elokuussa, kun siskoni ja veljeni saivat suloiset pienet tyttövauvat. Serkkutytöt syntyivät kahdeksan päivän ikäerolla. Leivoin siskon tytön ristiäisiin pyynnöstä pari suolaista piirakkaa. Tein pinaatti-fetapiirakkaa ja poro-sienipiirakkaa. Tein molempiin piirakoihin saman pohjan, joka on mielestäni ihanan rapea ja maukas. Molemmat saivat kovasti kehuja, joten reseptit uskaltaa julkaista 🙂 

 
Pinaatti-fetapiirakka
 

Pinaatti-fetapiirakka

 

  • 2 ps (à 150 g) pakastepinaattia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ripaus juustokuminaa
  • ripaus suolaa ja mustapippuria
  • 2 dl kermaa
  • 2 kanamunaa
  • 1 pkt (200 g) salaattijuustoa tai fetaa
  • 100 g juustoraastetta

Pohja

  • 2dl ruisjauhoja
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 100g voita
  • 1/2 dl vettä
1. Valmista ensin pohja sekoittamalla jauhot, suola ja huoneenlämpöinen rasva keskenään. Lisää vesitilkka ja sekoita taikina tasaiseksi.
2. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan ja siirrä vuoka jääkaappiin 10 minuutiksi. Paista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.
3. Valmista seuraavaksi täyte: Hienonna valkosipulinkynsi. Sulata pinaatti kattilassa ja lisää valkospuli pinaatin joukkoon. Mausta ja maista.
4. Kaada pinaattitäyte pohjan päälle. Ripottele pinnalle kuutioitu feta. Sekoita kanamunat ja kerma keskenään. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele lopuksi juustoraaste piirakan pinnalle. Voit halutessasi rouhia pintaan hieman mustapippuria.
5. Paista uunin alaosassa vielä 20-30 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja piirakka on saanut kauniin värin pintaan.

 

 

Poro-sienipiirakka 

  • 150 g savuporo-tai riistarouhetta
  • n. 1 litra sieniä (käytin suppilovahveroita)
  • 1 sipuli
  • ripaus pippuria
  • ripaus timjamia
  • 2 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • 100 g juustoraastetta

Pohja

  • 2dl ruisjauhoja
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 100g voita
  • 1/2 dl vettä
1. Valmista ensin pohja sekoittamalla jauhot, suola ja huoneenlämpöinen rasva keskenään. Lisää vesitilkka ja sekoita taikina tasaiseksi.
2. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan (tässä Teema-vati) ja siirrä vuoka jääkaappiin 10 minuutiksi. Paista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.
3. Valmista seuraavaksi täyte: Kuullota hienonnettu sipuli pannulla tilkassa öljyä. Lisää sienet joukkoon ja paista, kunnes sienistä on haihtunut suurin osa nesteestä. Lisää pororouhe ja mausteet.
4. Levitä täyte pohjan päälle. Sekoita kananmunat ja kerma keskenään, kaada seos täytteen päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste.

5. Paista uunin alaosassa vielä 20-30 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja piirakka on saanut kauniin värin pintaan.

Poro-suppilovahveropiirakka näyttää kuvassa synkältä tumman täytteen vuoksi. Onneksi maku oli oikein herkullinen.