Sushisalaatti ja wakame-merileväsalaatti

Itse tehty sushi on arkiruokana vähän turhan työlästä. Siksi olen jo vuosia tehnyt sushia sushibowlin tai sushisalaatin muodossa sen mukaan, mitä aineksia sattuu löytymään kaapista. Pohjana toimii sushiriisin tapaan maustettu puuroriisi. Tällä kertaa lisäsin pinnalle itse tehtyä wakame-merileväsalaattia. Suosittelen!

Sushibowl kuuluu meillä vakkari arkiruokiin. Se on loistava apu akuutin sushihimon sattuessa, ja on usein tehtävissä kaapin antimista. Tällä kertaa korvasin esimerkiksi edamamepavut pakastimesta löytyneillä suomalaisilla herneillä, toimi oikein hyvin! Ja mikä parasta, sushikulho on helposti muokattavissa eri ruokavalioihin, eli pelasti myös raskausajan sushihimot. Raskausaikana laitoin pinnalle esimerkiksi tonnikalaa ja jätin merilevän pois.

Riisinä käytän yleensä kaapista löytyvää puuroriisiä, jonka maustan kuten sushiriisin: riisiviinietikalla, sokerilla ja suolalla. Riisin keittäminen ja maustaminen onkin ehkä se tärkein vaihe, jotta sushikulho maistuu oikeasti sushilta.

Pinnalle voit laittaa oman makusi mukaan melkein mitä tahansa. Tällä kertaa karkeaa laitoin karkeaa porkkanaraastetta, kurkkua, avokadoa, graavilohta, inkivääriä (gari), itse tehtyä wakame-merileväsalaattia (resepti alla), sekä suomalaisia pakasteherneitä ja kevätsipulia. Kasviksia voi lisätä mielensä mukaan, näitä sattui tällä kertaa olemaan kaapissa. Lisäämällä salaatinlehtiä ja kasvisten määrää, saat sushisalaatista raikkaamman ja kevyemmän. Graavilohen voit korvata esimerkiksi tonnikalalla ja vegeversioon vaikkapa nyhtökauralla tai rapeaksi paistetulla tofulla.

Kastikkeeksi riittää pelkkä soija, mutta astetta herkullisempi tulee wasabilla maustetun majoneesin tai ranskankerman kanssa. Sekoita majoneesin tai ranskankerman joukkoon valmista wasabitahnaa oman maun mukaan.

Sushiriisin keittäminen

4 dl (n. 350 g) puuro-tai sushiriisiä
5 dl vettä

Sushietikka
1 dl riisiviinietikkaa
3 rkl sokeria
1/2 rkl suolaa

  1. Huuhtele riisi. Pane riisi kattilaan, täytä kylmällä vedellä ja kaada vesi pois varovasti. Vaihda vesi niin monta kertaa, että vesi on kirkasta. Valuta riisi lävikössä.
  2. Kaada riisi kattilaan ja lisää kylmä vesi (5 dl). Nosta kattila liedelle. Käännä levy keskilämmölle ja kun vesi kiehuu, laske miedolle lämmölle.
  3. Hauduta riisiä kannen alla miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia tai kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Älä sekoittele tai avaa kantta turhaan.
  4. Siirrä kattila liedeltä ja anna riisin levätä kannen alla vielä 10 minuuttia. Sekoita sillä aikaa sushietikka.
  5. Mausta kuuma riisi etikkaseoksella varovasti käännellen. Levitä riisi laakeaan astiaan jäähtymään.

Huom! Jos valmistat riisistä susheja, peitä riisi kelmulla, jotta se ei kuivu. Valmista sushit noin parin tunnin kuluessa. Älä siirrä riisiä jääkaappiin odottamaan, sillä riisi kovettuu.

Wakame-merileväsalaatti

25 g kuivattuja merileväsuikaleita
noin 5 dl vettä liotukseen
1 1/2 rkl soijakastiketta
1 1/2 rkl riisiviinietikkaa
1 1/2 rkl seesamiöljyä
1 1/2 tl sokeria
pala inkivääriä hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
(ripaus suolaa)
(chiliä)

  1. Liota merileväsuikaleet reilussa vesimäärässä (15-30 minuuttia). Valuta merilevä lävikössä.
  2. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Yhdistä kastike ja merileväsuikaleet. Anna tekeytyä jääkaapissa hetken aikaa, maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Nauti wakame sushin tai sushisalaatin kanssa.

Advertisement

Maailman paras ruoka?

Indonesialaisella rendang currylla on aikamoinen titteli, sillä se on aikanaan äänestetty maailman parhaaksi ruoaksi. Vähän vaikeasta nimestään huolimatta ruoka on melko helppo valmistaa kotona. Ja niin herkullista! Siinä on paljon yhteistä thaimaalaisten curryjen kanssa, joten jos pidät niistä, on rendang kokeilemisen arvoinen!

Rendang curry on oikeasti hitaasti haudutettua, mureaa naudanlihaa. Se valmistetaan samaan tapaan kuin thaimaalaiset curryt ja niissä on paljon samoja makuja. Maussa on sopivasti tuttua, mutta samalla jotain ihan uutta. Omat kokemukseni perustuvat Suomessa Bali Brunch -ravintolan Rendang plate -annokseen. En tiedä kuinka lähellä alkuperäistä kyseinen annos on, mutta kannattaa testata!

Tämä resepti on yksinkertaistettu versio alkuperäisestä. Jos siis kaipaat autenttisempaa reseptiä ja haluat valmistaa curryn pidemmän kaavan mukaan, löytyy netistä paljon erilaisia englanninkielisiä reseptejä (kuten esimerkiksi tämä). Käytin reseptin pohjana Hesarissa julkaistua vege-rendang -reseptiä, joka oli arkiruoaksi sopivan yksinkertainen ja nopea. Curry onnistuu hyvin esimerkiksi härkiksestä tai nyhtökaurasta. Itse käytin tällä kertaa härkäpapusuikaleita, makuna lempeä sitruuna. Voit tehdä currysta lihaisan version käyttämällä kuutioitua naudan lapaa ja hauduttamalla pataa noin 2 tuntia. Nopeampi lihaversio syntyy jauhelihasta.

Indonesialainen rendang curry on äänestettu CNN:n yleisöäänestyksessä parhaaksi ruoaksi ainakin vuonna 2017.

Rendang curry

Currytahna
1 sipuli tai 3 salottisipulia
3-4 valkosipulinkynttä
2-3 chiliä
pala inkivääriä hienonnettuna (noin 2 rkl)
2 rkl sitruunanruohotahnaa
2 rkl öljyä
1 tl kurkumaa
2 tl juustokuminaa

Pataan
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
1 kanelitanko
1 rs (250 g) härkäpapusuikaleita (lempeä sitruuna) tai nyhtökauraa
4 kaffirlimetinlehteä
1 rkl kookossokeria (myös fariinisokeri tai ruokosokeri käy)
1 rkl limetinmehua
1 rkl soijaa
1/4 tl kardemummaa
1/2-1 tl suolaa

Lisäksi
jasmiiniriisiä, limetinlohkoja ja tuoretta korianteria

  1. Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipulinkynnet (ei tarvitse hienontaa). Poista chileistä kannat ja halutessasi myös siemenet. Surauta currytahnan ainekset tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä.
  2. Kaada currytahna pinnoitetulle pannulle tai kattilaan, ja kuumenna sitä miedolla lämmöllä muutama minuutti.
  3. Lisää pannulle muut ainekset, sekoita ja anna hautua hiljalleen kannen alla 20-30 minuuttia. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Tarjoa rendang curry keitetyn jasmiiniriisin, korianterin ja limetinlohkojen kanssa.

Huom! Rendang curryn (padan) kuuluu olla melko kuivaa rakenteeltaan. Halutessasi voit kuitenkin jatkaa sitä lisäämällä esimerkiksi tilkan vettä tai reilummin kookosmaitoa.

Avokadorisotto

Oletko yksi avokadopastan faneista? Jos olet, kannattaa ehdottomasti testata avokadoa myös risotossa. Mietin, miten risottoon saisi kermaista suutuntumaa ja keksin, että avokadon murskaaminen risoton sekaan ei varmasti olisi huono ajatus. Eikä ollutkaan!

Niinpä K-Ruoka-lehteen päätyi ihana avokadorisoton resepti, joka on kerännyt paljon kehuja ja kiitosta. Muutamat tutut ovat kertoneet, että avokadorisotto on jäänyt heille ihan arkiseksi vakioreseptiksi, koska risotto maistuu koko perheelle.

 

IMG_7864

Avokadorisotto

  • (n. 100 g) sipuli
  • valkosipulinkynttä
  • rkl oliiviöljyä
  • dl risottoriisiä
  • dl valkoviiniä
  • dl vettä
  • Knorr Fond ”du Chef” kasvisannosfondi
  • (n. 400 g) avokadoa
  • 1/4 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 1dl parmesaania raastettuna
  • tuoretta basilikaa
  1. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit paistokasarissa rasvassa. Lisää joukkoon riisi ja kuullota kunnes riisi muuttuu lasimaiseksi. Lisää viini ja anna viinin imeytyä riisiin.
  2. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita joukkoon annosfondi. Lisää kasvislientä hieman kerrallaan riisin joukkoon. Lisää lientä vasta kun edellinen vesi on imeytynyt riisiin. Jatka, kunnes kaikki neste on käytetty ja riisi on juuri ja juuri kypsää. Aikaa kuluu noin 25 minuuttia. Risoton kuuluu jäädä löysäksi ja meheväksi.
  3. Kuori avokadot, poista kivet ja kuutioi hedelmäliha. Murskaa osa avokadoista haarukalla. Mausta avokado suolalla ja pippurilla. Lisää avokado ja parmesaani risoton joukkoon. Älä enää kuumenna risottoa, sillä avokadon maku muuttuu lämmitettäessä. Ripottele avokadorisoton pinnalle tuoretta basilikaa. Tarjoa risotto heti.

Risotto maistuu sellaisenaan kasvisruokana. Voit tarjota avokadoristtoa myös esimerkiksi paistetun lohen lisäkkeenä. Resepti on julkaistu alun perin K-Ruoka -lehdessä ja verkkosivuilla.

 

IMG_5090