Löytyykö kaapistasi vohvelirauta? Jos löytyy, kannattaa ottaa se aktiiviseen käyttöön! Vohvelit ovat monipuolisia, sillä vohvelitaikinaan ja -täytteisiin voi käyttää lähes mitä tahansa. Keväisin vihreät pinaattivohvelit voi valmistaa yhtä hyvin myös nokkosista. Nokkosvohvelit ovatkin varma kevään merkki!

Vohvelirauta tuntui minusta pitkään turhakkeelta. En viitsinyt ostaa vohvelirautaa, sillä ajattelin, että vohvelit ovat turhan epäterveellisiä, jos niitä syö vähän väliä. Jostain syystä vohveliraudan omistaminen alkoi pari vuotta sitten yhtäkkiä houkutella, ja nyt olen aivan innoissani tori.fi:stä löytämästäni 5 euron vohveliraudasta. Se on osoittautunut todella monipuoliseksi kapistukseksi!
Vohveliraudalla voi paistaa vaikka mitä, esimerkiksi lämpimiä voileipiä. Vohveleidenkaan ei tarvitse olla aina hillolla ja kermavaahdolla höystettyjä herkkuja. Esimerkiksi kaurajauhoista valmistetut pinaattivohvelit/nokkosvohvelit eivät ole välttämättä ollenkaan epäterveellisiä, riippuen toki mitä pitää terveellisenä. Nokkosvohvelit tai pinaattivohvelit maistuvat aika herkuilta raejuuston, fetan ja basilikan kanssa.
Pinaattivohvelit (nokkosvohvelit)
2 kananmunaa
4 dl kaurajuomaa tai maitoa
3 dl vehnäjauhoja tai hienoja kaurajauhoja
1 tl leivinjauhetta
noin 1 tl suolaa
ripaus sokeria
ripaus mustapippuria
2 rkl öljyä
1 ps (150 g) hienonnettua pinaattia (pakaste) tai vastaava määrä tuoretta nokkosta ryöpättynä
- Riko kananmunat ja sekoita niiden joukkoon kaurajuoma, jauhot, leivinjauhe, suola, sokeri, pippuri ja öljy.
- Sulata pinaatti esimerkiksi mikrossa. Lisää taikinan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.
- Paista taikinasta vohveleita kuumalla vohveliraudalla. Vohveleita tulee annoksesta noin 8 kpl.
Vohvelien täytteet
Mitä vohveleiden kanssa voi syödä? Sanoisin, että vohvelin päälle voi laittaa melkein mitä tahansa. Mieti mitä söisit lettujen, pannarin tai blinien kanssa. Myös tortilloista tutut täytteet sopivat vohveleiden kanssa. Vohvelien täytteissä vain mielikuvitus on rajana!
- Täytteet makeille vohveleille: kokeile hilloa, marjoja, hedelmiä, hedelmäsoseita, jäätelöä, kermavaahtoa, nutellaa, suklaahippuja, maapähkinävoita, marjarahkaa, vaahterasiirappia, hunajaa tai vaikkapa kinuskia.
- Täytteet suolaisille vohveleille: kokeile savulohta, nyhtökauraa, nyhtöpossua, jauhelihaa, broileria, lämpimiä kasviksia, salaattia, yrttejä, fetaa, vuohenjuustoa, halloumia, raejuustoa tai maustettua tuorejuustoa. Texmex-vohvelit syntyvät tortillan täytteillä, blinivohvelit blinien täytteillä.
- Pinaattivohveleiden kanssa maistuu esimerkiksi puolukkahillo, feta, raejuusto, uppomuna ja lämmin- tai kylmäsavulohi.
Vohveliraudalla voi paistaa vohveleiden lisäksi muutakin. Vohveliraudalla voi paistaa rapeita korvapuustivohveleita, falafeleja, suolaisia lettuja, banaanilettuja, munakkaita, rapeita blinivohveleita ja monia muita.
Kokeile myös ihania sydänvohveleita, jotka sopivat ystävänpäivän lisäksi tulevaan äitienpäivään! Sivulta löytyvä ”rapeat vohvelit” -taikina on ihan paras tavallinen vohvelitaikina suolaisille tai makeille vohveleille. Suolaiset vohvelit saat jättämällä taikinasta pois kardemumman ja sokerin.

Kasvisvohvelit maistuvat myös vauvalle
Erilaisista kasvissoseista valmistetut kasvisvohvelit ovat pelastaneet meillä monta arkista lounashetkeä, kun olen yrittänyt keksiä jotain helppoa ruokaa minulle ja vauvalle. Pinaattivohveleita ei vauvalle suositella nitraatin vuoksi, mutta tällä ohjeella olen tehnyt ainakin parsakaalivohveleita, kukkakaalivohveleita, kurpitsavohveleita ja bataattivohveleita. Näihin voi hyvin käyttää myös kaupan valmiita soseita.
Ajatus kasvisvohveleista lähti alun perin samasta syystä kuin parsakaalilettujen resepti: halusin tarjota vauvalle sormiruokaa, mutta jotain sellaista, mitä voisin samasta padasta -ajatuksella syödä itsekin. Samalla saisin myös omat kädet vapaaksi. Pikkulettujen paistaminen on vähän hidasta, joten vohveliraudalla sain valmistettua pieniä sydänvohveleita paljon nopeammin. Kasvisvohvelit maistuvat myös minulle lounaaksi, esimerkiksi raejuuston tai muiden täytteiden kanssa. Paistan vauvalle hieman pehmeämpiä vohveleita ja itselleni rapeampia. Pakastin loput vohvelit sydäminä, ja sulatin niitä vauvalle välipalaksi ja lounaaksi.
Kasvisvohvelit
5 dl kasvissosetta (rakenteeltaan lähes juoksevaa, smoothien kaltaista)
3 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl timjamia tai muuta yrttimaustetta
- Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa ja anna taikinan turvota hetki. Paista vohveliraudalla vohveleiksi.
Vinkki! Taikinan paksuus riippuu käyttämäsi kasvissoseen paksuudesta, joten aivan tarkkoja määriä on vaikea antaa. Voit siis joutua hieman säätämään, jotta saat taikinasta sopivaa. Paista yksi vohveli kokeeksi, ja lisää tarvittaessa hieman jauhoja. Käyttämäni kasvissose oli melko ohutta, joten jos käyttämäsi kasvissose on paksua, lisää jauhoja ensin vähemmän kuin ohjeessa. Jos et halua syödä suolattomia vohveleita, paista vauvan vohvelit ensin, lisää taikinaan hieman suolaa, ja paistaa loput vohvelit itsellesi.
Tervetuloa seuraamaan myös Instagramissa ja Facebookissa!