Helppo ja nopea pho-keitto

Pho-keitto valmistuu hetkessä, kun oikaiset liemen kanssa. Hitaasti luista haudutettu lihaliemi on autenttisen pho-keiton perusta, mutta kotioloissa pääsee samaan makumaailmaan helpomminkin. Palautteen perusteella tämä veti vertoja jopa ravintolassa syödylle pho-keitolle, joten uskallan jakaa ohjeen muillekin. Olkaat hyvät!

Helppo pho-keitto

Pho-keitto

2 l vettä
3 liemikuutiota (käytin kasvisliemikuutioita)
6 neilikkaa
6 pippuria
3 tähtianista
2 kanelitankoa
ripaus kardemummaa
2 rkl kalakastiketta (tai esim. soijakastiketta)
1 rkl limetinmehua
300 g naudanlihaa suikaleina (esim. fileetä, sisäpaistia tai paahtopaistia)
noin 200 g riisinuudeleita

Lisäksi
3 kevätsipulin vartta hienonnettuna
korianteria ja/tai minttua
1 chili hienonnettuna
limetinlohkoja

Lihan mureuttamiseen
1 rkl soijakastiketta
1 tl soodaa
1 tl sokeria

  1. Mureuta liha ennakkoon etenkin, jos käytät paistisuikaleita. Ohje alla.
  2. Mittaa ensin vesi ja mausteet kattilaan. Keitä lientä noin 15 minuuttia.
  3. Lisää kiehuvaan liemeen lihasuikaleita vähän kerrallaan. Kuori pinnalle muodostuva vaahto reikäkauhalla tai lusikalla. Lisää myös nuudelit liemeen. Keitä noin 5 minuuttia tai kunnes nuudelit ovat pehmenneet. (Huom! Jos et syö keittoa heti, valmista liemi ja keitä nuudelit erillisessä kattilassa. Näin nuudelit eivät mene säilytyksessä turhan pehmeiksi. Voit yhdistää keitetyt nuudelit ja liemen suoraan annoskulhoissa sitä mukaa, kun syöt keittoa.)
  4. Nostele keitto kulhoihin. Voit poimia isoimmat mausteet halutessasi pois keitosta. Lisää pinnalle kevätsipulia ja yrttejä. Tarjoa keiton kanssa chiliä ja limetinlohkoja.

Lihan mureuttaminen

Jos käytät naudan paistisuikaleita, suosittelen mureuttamaan ne ensin. Kiinalaisista ravintoloista tuttu suussa sulavan pehmeä ja murea liha mureutetaan usein soodalla. Tämä vinkki toimii hyvin myös porsaanlihasuikaleiden mureuttamiseen, joten vinkki kannattaa ottaa talteen! Toimii hyvin esimerkiksi wokeissa, joissa lihaa ei haudutella pitkiä aikoja. Mittaa lihasuikaleiden päälle sooda, sokeri ja soijakastike. Sekoita tasaiseksi ja nosta jääkaappiin. Anna mureutua vähintään puoli tuntia, mieluummin vaikka yön yli.

Advertisement

Ramen-keitto

Ramen-keitto on japanilainen nuudelikeitto, jonka pohjana on pitkään haudutettu herkullinen liemi. Ramen onnistuu kuitenkin myös pikaversiona. Halusin kehitellä helpon ja nopean ramen-keiton reseptin, jolla voisi päästä fiilikseen vähemmällä vaivalla. Keitto on valmis puolessa tunnissa, kun käytät siihen kaupan valmiiksi kypsennettyä grillibroileria.

Ramen-keittoja ja reseptejä on erilaisia. Tämä ei siis ole aito ja autenttinen resepti, jos sellaista on olemassakaan. Olen syönyt ramenia Japanissa ja Suomessa, ja keitot ovat olleet aina todella erilaisia. Esimerkiksi Osakassa keiton seassa oli nuudelien lisäksi vain suikaloitua kaalia ja erittäin rasvainen porsaan kylkiviipale. Käymme silloin tällöin Momotokossa syömässä. Tällä reseptillä pääsin aika lähelle Momotokon ramenia, vaikka tietenkään nopea versio ei korvaa pitkään hauduteltua lihalientä. Mausteissa ja maustekastikkeissa on paljon eroja mm. suolaisuudessa, joten kannattaa aina luottaa omaan makuaistiin ja lisätä mausteita sen mukaan.

Huom! Katso ihanien soijamarinoitujen kananmunien resepti alempaa.

Ramen-keitto

(4 annosta)

3 broilerin koipireittä (kypsää, perattua lihaa noin 350 g)

1,5 l vettä
1 kasvisliemikuutio tai kanaliemikuutio
1-2 rkl misotahnaa *)
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
pala inkivääriä hienonnettuna
2 tl sokeria
1 rkl seesaminsiemenöljyä
1-2 rkl soijakastiketta

Lisäksi

n. 300 g ramen-nuudelia tai vehnänuudelia
100 g maissia (pakaste)
100 g lehtipinaattia (pakaste)
rapeaa valkosipulia chili-seesaminsiemenöljyssä (Pirkka Parhaat)
3 vartta kevätsipulia hienonnettuna (n. 1,5 dl)
4 kananmunaa keitettynä (ks. resepti alla)

  1. Paista broilerit kypsäksi uunissa. Jäähdytä ja irrota lihat luista. Paloittele liha sopiviksi suupaloiksi. Voit myös käyttää kaupan valmiiksi grillattuja broilerin koipireisiä tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi tofua tai porsaanlihaa.
  2. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää joukkoon liemikuutio, misotahna, valkosipulit, inkivääri, sokeri, öljy ja soija. Anna liemen kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. (Raaka-aineissa on eroja. Maistele lientä ja lisää tarvittaessa soijaa, misoa, sokeria tai seesaminsiemenöljyä niin, että saat liemestä umamisen ja maukkaan. Lisää halutessasi myös hieman chiliä. Toisinaan laitan liemeen myös hieman suolaa, jos soijan suolaisuus ei riitä.)
  3. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne. Kuumenna jäiset maissit mikrossa pakkauksen ohjeen mukaisesti. Sulata myös pinaatti pakkauksen ohjeen mukaan esimerkiksi mikrossa tai pannulla (vaihtoehtoisesti voit lisätä pinaatin ja maissit suoraan liemen joukkoon).
  4. Jaa broilerit ja nuudelit lautasille. Kaada kuuma liemi annosten päälle. Lisää pinaatit, maissit, kevätsipuli ja halkaistu kananmuna. Tarjoa lisäksi ihanaa rapeaa valkosipulia tai haluamaasi chilikastiketta.

*) Miso on japanilainen, käyneistä soijapavuista tehty tahna. Käyttämäni miso on ostettu Japanista. Se on väriltään tummanpunaista, lähes mustaa. Misotahnoissa on eroja, joten lisää misoa tarpeen mukaan. Käytin itse noin 2 rkl. Mison voit korvata halutessasi esimerkiksi liemikuutiolla tai lisäämällä makua muilla keinoilla, vaikkapa soijalla tai kalakastikkeella.

Vinkki! Ramen-keitto onnistuu myös lohesta. Levitä lohiviipaleita keittolautaselle, mausta ne suolalla, soijalla ja riisiviinietikalla. Kaada kuuma liemi lohiviipaleiden päälle, niin kalat kypsyvät juuri sopivasti.

Ramen-keittoon sopii näiden lisäksi myös esimerkiksi sokeriherneet, erilaiset sienet, merileväsuikaleet ja katkaravut.

Soijamarinoidut kananmunat

Ramen-keiton kanssa kannattaa ehdottomasti tehdä ihania soijamarinoituja kananmunia. Parhaimpaan lopputulokseen pääset, kun panet kananmunat jääkaappiin marinoitumaan jo edellisenä päivänä. Soijamarinadi tekee kananmunien pintaan ihanan umamisen ja makeansuolaisen pinnan. Soijamarinoidut kananmunat maistuvat myös muissa ruoissa, keitoissa ja salaateissa.

4-6 kananmunaa
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
pala inkivääriä hienonnettuna
1 dl soijakastiketta
1 dl vettä
2 rkl (riisiviini)etikkaa
1 rkl sokeria

Keitä kananmunia noin 7 minuuttia ja jäähdytä ne kylmässä vedessä. Kuori jäähtyneet munat. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Pane kananmunat marinadiin niin, että ne peittyvät mahdollisimman hyvin (tai kääntele niitä marinoitumisen aikana). Anna kananmunien marinoitua jääkaapissa vähintään 3 tuntia, mieluiten yön yli.

Lapinukon keitto

Lapinukon keitto on täyttävä ja tuhti keitto, joka maistuu loistavasti hiihtolenkin tai pulkkailun jälkeen. Poronkäristys, sulatejuusto ja kasvikset muodostavat täyteläisen ja herkullisen kokonaisuuden, jonka voi vielä kruunata leipäjuustolla ja puolukoilla. Oletko maistanut?

Lapinukon keitto

n. 700 g kiinteää perunaa
2 (n. 200 g) porkkanaa
1 (150 g) palsternakka
1 (100 g) sipuli
(2 valkosipulinkynttä hienonnettuna)
n. 500 g poronkäristystä (pakaste)
2 rkl öljyä
1 l vettä
n. 1 tl suolaa
250 g sulatejuustopala (viherpippuri tai savuporo)
1 dl persiljaa hienonnettuna

Lisäksi leipäjuustoa ja puolukoita

  1. Kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja palsternakka. Hienonna kuorittu sipuli.
  2. Ruskista käristysliha valurautapadassa tai pinnoitetussa kattilassa rasvassa. Lisää sipuli ja kuullota se läpikuultavaksi. Lisää myös muut kasvikset ja kääntele niitä hetki.
  3. Mittaa pataan vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua noin 15 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
  4. Lisää paloiteltu sulatejuustopala ja kuumenna keitto vielä kiehuvaksi. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa oman makusi mukaan. Lisää lopuksi persilja keiton pinnalle. Tarjoa esimerkiksi leipäjuustokuutioiden ja puolukoiden kanssa.

Huom! Lisää keittoon halutessasi myös selleriä tai purjoa. Keittoon voisi lorauttaa lisäksi kermaa, mutta meidän makuun keitto oli jo sen verran tuhtia, että kerma jäi lisäämättä. Lämmitimme keittoa seuraavana päivänä ja lisäsimme sen sijaan melko reilusti vettä. Persilja jäi vahingossa kuvista pois, mutta persilja kuuluu keittoon.

Poronkäristyksestä valmistettu lapinukon keitto tuo kivaa vaihtelua arkisiin keittoihin.

Madekeitto

Made on keskitalven sesonkiherkku, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Mateen mieto ja hienostunut maku ei vaadi juuri muita mausteita kuin suolaa. Siitä syntyy ihana keitto, mutta mateen voi hyvin paistaa myös ihan sellaisenaan fileenä pannulla. Kaupasta saa madetta valmiiksi nyljettynä tai jopa valmiina fileinä, joten kalan käsittelyä ei kannata turhaan jännittää.

Ostimme kokonaisen mateen kaupasta, sillä mies halusi harjoitella mateen käsittelyä. Hyviä videoita ja ohjeita mateen nylkemiseen ja käsittelyyn löytyy melko paljon. Käsittelimme mateen tämän Kespron videon avulla. Mateen maksa ja mäti kannattaa myös ottaa talteen!

Madekeitto

800 g kiinteää perunaa
1 (150 g) sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
8 dl kalalientä
8 kokonaista maustepippuria
1 – 2 laakerinlehteä
n. 1 tl suolaa
n. 600 g madetta ruodottomana fileenä
1 prk (2 dl) ruokakermaa, kaurakermaa tai kermaa
½ dl tilliä

  1. Jos sinulla on kokonainen (nyljetty) made, keitä perkeistä ensin helppo kalaliemi (ohje reseptin lopussa).
  2. Kuori ja paloittele perunat. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi. Kuullota sipuleita rasvassa kattilan pohjalla, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää perunat ja paista niitä hetki sekoitellen.
  3. Lisää liemi ja mausteet. (Lisää suolaa oman maun mukaan riippuen siitä, onko kalaliemessäsi valmiiksi suolaa.) Keitä noin 10 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.
  4. Paloittele kala reiluiksi paloiksi ja lisää keittoon. Keitä 2-3 minuuttia. Lisää kerma sekä tilli. Maista keittoa ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa tuoreen ruisleivän kanssa.

Helppo kalaliemi

Yksinkertaisimmillaan kalaliemi syntyy näin: pane kalan perkeet kattilaan. Lisää vettä sen verran, että perkeet peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi. Jos haluat, voit lisätä kattilaan perkeiden kanssa esimerkiksi lohkotun sipulin mutta se ei mielestäni ole välttämätöntä. Lisään suolan aina vasta valmiiseen ruokaan. Näin tiedän, että esimerkiksi pakastamassani kalaliemessä ei ikinä ole valmiiksi suolaa.

Huom!

Madekeitto tehdään useissa resepteissä siten, että kala keitetään ensin kokonaisena tai paloiteltuna, ja perataan keittämisen jälkeen. Teimme mieluummin toisin, eli perkasimme kalan ensin ja keitimme liemen perkeistä erikseen. Kumpi sopii sinulle paremmin? Esimerkiksi Marttojen madekeitto ja K-Ruoan madekeitto on tehty kokonaisena keitetystä kalasta. Valitse itsellesi mieluisampi tapa, lopputulokseen tavalla ei ole juuri vaikutusta.

Gazpacho maistuu helteellä

Gazpacho eli espanjalainen kylmä tomaattikeitto on yksi lemppareistani. Syön aina Espanjassa ollessani gazpachoa lähes päivittäin. Onneksi sitä voi tehdä myös kotona! Kylmä tomaattikeitto ei välttämättä kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta kannattaa antaa gazpacholle mahdollisuus. Siihen jää helposti koukkuun!

Espanja vei täysin sydämeni, kun olin opiskelijavaihdossa Valenciassa vuonna 2009. Sain sieltä myös espanjalaisen ystävän, joten Espanjaan on päästävä säännöllisin väliajoin. Sattuneesta syystä edellisestä reissusta on jo aikaa, mutta gazpacho toi pientä helpotusta ikävään (ja helteeseen).

Ostan gazpachon Espanjassa usein valmiina kaupasta. Tuore, kylmästä myytävä gazpacho ei sisällä mitään ylimääräisiä ainesosia ja se maistuu ihan kotitekoiselta. Ostan pahvitetroissa myytävää gazpachoa usein myös tuliaiseksi kotiin. Suomessa teen gazpachon itse. Resepti on smoothieiden tapaan hieman suuntaa antava, sillä kasvisten koko ja vesipitoisuus vaihtelee. Maistele ja tuunaa omaan makuusi sopivaksi! Leipää ei ole välttämätöntä lisätä, mutta se pehmentää ja sakeuttaa keittoa kivasti.

Gazpacho

n. 1 kg kypsiä tomaatteja
1 kurkku tai 2 avomaankurkkua
1 vihreä paprika
2 viipaletta vaaleaa leipää
2 valkosipulinkynttä
n. ½ dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
n. 1 tl suolaa
½ tl sokeria

  1. Halkaise tomaatit, leikkaa kanta pois ja lohko tomaatit. Kuori ja paloittele kurkut.
  2. Halkaise paprika, poista siemenet ja paloittele. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet.
  3. Soseuta kaikki ainekset tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Anna koneen käydä riittävän pitkään, jotta saat keitosta samettisen pehmeän. Maista keittoa ja lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita. Jos keitto on kovin paksua, voit myös lisätä hieman vettä. Jäähdytä keitto jääkaapissa ennen nauttimista.

Vinkki! Voit tarjota gazpachon laseista tai kulhoista. Koristele keitto halutessasi hienonnetuilla vihanneksilla (kurkku, tomaatti, paprika) ja oliiviöljyllä. Gazpacho on hyvä eväs rannalle tai piknikille: kaada keitto pulloon ja pakkaa kylmälaukkuun. Vaalealla leivällä tarkoitetaan patongin kaltaista vaaleaa leipää. Jos sellaista ei satu olemaan, voit korvata leivän paahtoleivällä, korppujauhoilla tai jopa kauraleivällä. Joskus ostan paistopisteeltä pienen sämpylän ihan vain gazpachoa varten, sillä valkoista leipää tulee syötyä harvemmin.

Gazpachon tuhdimpi vaihtoehto salmorejo on myös Espanjasta Andalucian alueelta. Se sisältään gazpachoa enemmän leipää ja oliiviöljyä. Salmorejo on hieman vaaleampi väriltään. Tein aikanaan K-Ruokaan salmorejon reseptin, jota kannattaa kokeilla. Vihreä gazpacho syntyy vihreistä raaka-aineista. Vihreän gazpachon reseptini löydät täältä.

Tom kha gai eli thaimaalainen kanakeitto

Tom kha gai kuuluu niihin harvoihin resepteihin, joita meillä tehdään melko usein. Meillä syödään harvoin samaa ruokaa, mutta tätä thaimaalaista kookos-kanakeittoa tulee tehtyä säännöllisesti. Tilaan sen myös melkein joka kerta thaimaalaisessa ravintolassa, niin täällä Suomessa kuin reissussakin. Tom kha gai on hankalasta nimestä ja vieraista raaka-aineista huolimatta helppo valmistaa kotona. Ei ikinä uskoisi, miten nopeasti se on pöydässä!

Opimme tekemään keittoa Krabilla thaimaalaisen ruoan kokkikurssilla. Jaan teille kurssilla opitun reseptin, jonka mukaan aina teemme keiton. Maistaminen on tässäkin tärkeää, sillä thaimaalaisen ruoan salaisuus on makujen tasapaino. Luota omaan makuaistiisi!

Tom kha onnistuu hyvin myös esimerkiksi katkaravuista tai kasvisversiona tofusta. Kasvisversioon voit vaihtaa kalakastikkeen soijaan, mutta toki maku on silloin vähän erilainen. Kanaliemijauheen voi korvata myös kasvisversiolla.

Tom kha gai eli thaimaalainen kanakeitto

6 dl vettä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
n. 6 viipaletta galangalinjuurta
n. 7 kaffirlimetinlehteä
2-4 palaa (4 cm) sitruunanruohoa (lemongrass)
n. 100 g sieniä
1 sipuli
3 rkl kalakastiketta
1 rkl limetinmehua
1 rkl (ruoko)sokeria
1 rkl kanaliemijauhetta (tai fondia)
1 rs (450 g) broilerin fileesuikaleita tai rintafileetä suikaloituna
1/2 rs (à 250 g) kirsikkatomaatteja tai 1 tomaatti kuutioituna
tuoretta chiliä oman makusi mukaan
(korianteria)

  1. Kuumenna vesi ja kookosmaito kattilassa kiehuvaksi. Lisää liemeen kaikki kovat ainekset, eli galangal, kaffirlimetinlehdet ja sitruunanruoho.
  2. Viipaloi tai lohko sienet. Kuori ja viipaloi sipuli. Lisää ne liemeen.
  3. Mittaa keittoon kalakastike, limetinmehu, sokeri ja kanaliemijauhe. Lisää broilerit kiehuvaan liemeen ja keitä muutama minuutti, kunnes broilerit ovat kypsiä.
  4. Lisää lopuksi tomaatit ja chiliä oman makusi mukaan. Maista keittoa. Lisää tarvittaessa suolaa (kalakastiketta), makeutta (sokeria) tai happoa (limetinmehua). Ripottele pinnalle lopuksi tuoretta korianteria.

Raaka-aineet

Autenttiseen makuun pääsee varmimmin, jos onnistuu löytämään nämä muutamat harvinaisemmat raaka-aineet kaupasta. Tom kha -keiton nimessä kha tarkoittaa galangalia, joten ilman sitä ei keittoon saa täysin autenttista makua. Jos et onnistu löytämään raaka-aineita kaupasta, voit korvata galangalin tavallisella inkiväärillä. Sitruunanruohon ja kaffirlimetinlehdet voit korvata sitruunan- ja limetinmehulla. Maistele keittoa, jotta saat siihen riittävästi raikasta hapokkuutta.

Parhaat itämaiset ruokakaupat sekä hyvin varustellut ruokakaupat saa vinkata tähän alle kommentteihin. Olen löytänyt raaka-aineita muistaakseni ainakin Helsingistä Hämeentien Vii-Voan -nimisestä kaupasta, mutta siitä on sen verran aikaa, etten uskalla luvata varmuudella. Ostin galangalia, kaffirlimetinlehtiä sekä sitruunanruohoa aina Thaimaasta työreissuilta silloin, kun se oli vielä sallittua. Viipaloin galangalin pakastimeen noin 1/2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Sitruunanruohon pätkin noin 4 cm pätkiksi ja kaffirlimetin tuoreet lehdet kuivatin. Näiden avulla saan keiton hetkessä pöytään, heitän vain jäiset palat kiehuvaan liemeen. Voiko niitä pakastaa? En tiedä mikä virallinen suositus olisi, mutta ainakin ne ovat säilyneet hyvin ja antavat ihanasti makua.

Keitossa käytettävää kanaliemijauhetta löytyy itämaisista kaupoista. Tavallisista ruokakaupoista löytyy Reformi Luomu kanaliemijauhetta. Liemijauheen voisi varmasti korvata esimerkiksi puolikkaalla liemikuutiolla, mutta tätä en ole kokeillut.

Keittoon voi käyttää herkkusieniä, mutta koska olemme innokkaita sienestäjiä, laitan keittoon usein suppilovahveroita tai tatteja.

Tom yam -keitto

Miten tom kha -keitto eroaa tom yam -keitosta? Ero on pieni. Keittojen makumaailma on sama, mutta tom yam -keitto on usein hieman oranssin väristä, sillä siihen lisätään hieman thaimaalaista chilitahnaa. Tom yam on yleensä kirkas keitto, mutta siihen lisätään usein myös tilkka maitotiivistettä tai kookosmaitoa. Tom kha on kermaisempi kuin tom yam, sillä siinä on reilusti kookosmaitoa. Voit siis tuunata keitosta helposti tom yam -keiton chilitahnan avulla. Korvaa myös osa kookosmaidosta vedellä, jos haluat keitosta kirkkaamman ja kevyemmän.

Tom yam keitto
Tom yam-keitto ja Thaimaasta tuodut raaka-aineet: lemongrass, kaffirlimetinlehdet, galangal.

Lämmittävä linssikeitto

Linssikeitto on yksi helpoimmista arkiruoista. Linssikeiton ainekset löytyvät melko varmasti kaapista, sillä keittoa voi tehdä monella eri tavalla. Linssikeiton pohjaksi riittää, että kaapista löytyy erilaisia tomaattisäilykkeitä ja kuivattuja punaisia linssejä.

Tärkeintä linssikeitossa on maustaminen. Mausteissa ja makuaisteissa on eroja, joten älä noudata ohjetta mausteiden osalta orjallisesti, vaan luota omaan makuusi. Maistele ja lisää mausteita tai suolaa oman makusi mukaan. Itse lisään keittoon melkein aina chiliä tai srirachaa. Linssikeittoa ei ole pakko soseuttaa, mutta pidän siitä enemmän soseutettuna. Keittoon saa täyteläisyyttä esimerkiksi lorauksella ruokakermaa, ”kaurakermaa” tai kookosmaitoa. Keiton pinnalle sopii hyvin esimerkiksi nokare turkkilaista jogurttia tai murennettua fetaa ja tuoretta korianteria. Kuvan keiton pinnalle paistoin grillijuustoa pieninä kuutioina, sillä sitä sattui olemaan jääkaapissa. Ilman näitä lisäyksiä keitto on myös vegaaninen.

Ensimmäisessä reseptissä keiton seassa on kasviksia, toisessa keitossa kookosmaitoa. Toinen keitto on astetta helpompi, sillä kasvisten kuoriminen ja pilkkominen jää pois.

Linssikeitto

Huom! Linssikeitto sopii soseutettuna myös vauvalle, kun lisäät suolan vasta lopuksi Samasta padasta -tyyliin. Jätä vauvan keitosta myös feta ja chili pois. Samasta padasta -kirjassa on myös ihana mausteisen linssipadan ohje, jota kannattaa testata.

Linssikeitto

2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 perunaa
3 porkkanaa
2 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl kuivattua korianteria (tai muuta yrttimaustetta)
8 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
3 rkl tomaattisosetta
1 tl suolaa

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele porkkanat sekä perunat pieniksi paloiksi.
  2. Kuullota kasviksia öljyssä ison kattilan tai padan pohjalla muutama minuutti. Lisää mausteet.
  3. Kaada joukkoon vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää siivilässä huuhdotut linssit. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
  4. Lisää tomaattimurska ja -sose. Kiehauta. (Ota tässä vaiheessa osa keitosta sivuun, jos annat ruokaa vauvalle).
  5. Mausta suolalla ja tarkista keiton maku. Lisää halutessasi tulisuutta, esimerkiksi srirachaa tai chilijauhetta.

Linssikeitto kookosmaidolla

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 tl currya
2 tl juustokuminaa
2 dl punaisia linssejä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
2 tlk (à 400 g) kokonaisia tomaatteja tai tomaattimurskaa
n. 2 dl vettä
2 rkl tomaattisosetta
n. 1 tl suolaa
ripaus mustapippuria ja sokeria

  1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit ja mausteet öljyssä isossa padassa tai kattilassa.
  2. Huuhdo linssit lävikössä ja lisää ne kattilaan. Kaada kattilaan kookosmaito ja tomaattisäilykkeet. Huuhtele tomaattitölkki vedellä ja lisää vesi kattilaan.
  3. Lisää tomaattisose, suola, pippuri ja sokeri. (Huom! Ota keittoa vauvalle sivuun ennen suolan ja sokerin lisäämistä). Keitä kannen alla 15-20 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja soseuta keitto halutessasi sauvasekoittimella.