Made on keskitalven sesonkiherkku, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Mateen mieto ja hienostunut maku ei vaadi juuri muita mausteita kuin suolaa. Siitä syntyy ihana keitto, mutta mateen voi hyvin paistaa myös ihan sellaisenaan fileenä pannulla. Kaupasta saa madetta valmiiksi nyljettynä tai jopa valmiina fileinä, joten kalan käsittelyä ei kannata turhaan jännittää.

Ostimme kokonaisen mateen kaupasta, sillä mies halusi harjoitella mateen käsittelyä. Hyviä videoita ja ohjeita mateen nylkemiseen ja käsittelyyn löytyy melko paljon. Käsittelimme mateen tämän Kespron videon avulla. Mateen maksa ja mäti kannattaa myös ottaa talteen!
Madekeitto
800 g kiinteää perunaa
1 (150 g) sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
8 dl kalalientä
8 kokonaista maustepippuria
1 – 2 laakerinlehteä
n. 1 tl suolaa
n. 600 g madetta ruodottomana fileenä
1 prk (2 dl) ruokakermaa, kaurakermaa tai kermaa
½ dl tilliä
- Jos sinulla on kokonainen (nyljetty) made, keitä perkeistä ensin helppo kalaliemi (ohje reseptin lopussa).
- Kuori ja paloittele perunat. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi. Kuullota sipuleita rasvassa kattilan pohjalla, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää perunat ja paista niitä hetki sekoitellen.
- Lisää liemi ja mausteet. (Lisää suolaa oman maun mukaan riippuen siitä, onko kalaliemessäsi valmiiksi suolaa.) Keitä noin 10 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.
- Paloittele kala reiluiksi paloiksi ja lisää keittoon. Keitä 2-3 minuuttia. Lisää kerma sekä tilli. Maista keittoa ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa tuoreen ruisleivän kanssa.
Helppo kalaliemi
Yksinkertaisimmillaan kalaliemi syntyy näin: pane kalan perkeet kattilaan. Lisää vettä sen verran, että perkeet peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi. Jos haluat, voit lisätä kattilaan perkeiden kanssa esimerkiksi lohkotun sipulin mutta se ei mielestäni ole välttämätöntä. Lisään suolan aina vasta valmiiseen ruokaan. Näin tiedän, että esimerkiksi pakastamassani kalaliemessä ei ikinä ole valmiiksi suolaa.
Huom!
Madekeitto tehdään useissa resepteissä siten, että kala keitetään ensin kokonaisena tai paloiteltuna, ja perataan keittämisen jälkeen. Teimme mieluummin toisin, eli perkasimme kalan ensin ja keitimme liemen perkeistä erikseen. Kumpi sopii sinulle paremmin? Esimerkiksi Marttojen madekeitto ja K-Ruoan madekeitto on tehty kokonaisena keitetystä kalasta. Valitse itsellesi mieluisampi tapa, lopputulokseen tavalla ei ole juuri vaikutusta.