Pehmeä pullataikina

Ajattelitko leipoa korvapuustipäivän (4.10.) kunniaksi pullaa? Ihanan pehmeät pullat syntyvät riittävällä vaivaamisella ilman taikinaan lisättyä kananmunaa. Tuoreita pullia on vaikea vastustaa!

Pullataikinan pohjana käytän luotettavaa reseptiä, joka on vanha, hyväksi havaittu ja lukuisia kertoja testattu. Resepti löytyy Pirkka vehnäjauhopakkauksesta ja tietysti K-ruoan verkkosivuilta. Omaan pullataikinaani olen tehnyt pieniä muutoksia. Jätän kananmunan taikinasta pois, jotta pullista tulee varmasti pehmeitä. Pullataikina onnistuu oikein hyvin ilman kananmunaa! Toisinaan laitan hieman vähemmän suolaa (1 tl) ja nesteenä käytän useimmiten kaurajuomaa. Leivon myös usein hetken mielijohteesta, joten käytän lähes aina kuivahiivaa.

Pehmeä pullataikina

5 dl maitoa tai kaurajuomaa
50 g hiivaa (tai 2 ps kuivahiivaa)
1 1/2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
13-14 dl vehnäjauhoja
200 g voita tai margariinia (huoneenlämpöistä)

Lisäksi
kananmuna* voiteluun
raesokeria koristeluun

  1. Lämmitä neste kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva nesteeseen. (Jos käytät kuivahiivaa, lämmitä neste hieman lämpimämmäksi ja sekoita hiiva suoraan nesteeseen tai pieneen määrään jauhoja.)
  2. Lisää suola, sokeri ja kardemumma. Lisää jauhoja vähitellen, vaivaa samalla taikinaa käsin tai yleiskoneella.
  3. Jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa lisää huoneenlämpöinen rasva. Alusta taikinaa, kunnes se on tasaista ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Taikina saa olla pehmeää.
  4. Kohota taikinaa liinan alla noin 15 minuuttia.
  5. Vaivaa taikinaa pöydällä ja leivo pulliksi. Voitele kohonneet pullat ja koristele raesokerilla. Paista pitkot 200-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia ja pikkupullat 225-asteisessa uunissa 7-10 minuuttia.

*) Voit korvata kananmunan esimerkiksi kaurajuomalla, siirappi-vesiseoksella, sokeri-vesiseoksella tai maidolla.

Korvapuustit: Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ohuiksi levyiksi. Levitä levyille noin 100 g rasvaa, 1 dl sokeria ja 2 rkl kanelia. Kääri tiukasti rullille ja jätä saumapuoli alaspäin. Leikkaa rullat terävällä veitsellä vinottain kolmikulmaisiksi paloiksi. Nosta palat niin, että kapeampi sivu tulee ylöspäin. Paina sormilla palat lyttyyn niin, että kapea kohta painuu lähes pöytään saakka. Näin leikkauspintojen pitäisi kääntyä sivuille. Huom! Jos teet korvapuusteja, voit halutessasi tehdä niitä varten pullataikinan hieman vähemmällä rasvalla (noin 150 g).

Huom! Kuvissa näkyviin korvapuusteihin ripottelin tarkoituksella todella vähän raesokeria, sillä söimme niitä taaperon kanssa ja halusin minimoida turhan sokerin. Myös täytteessä on tällä kertaa vähemmän sokeria.

Taivaallinen porkkanakakku

Porkkanakakku on parasta! Ja koska tykkään oikaista mutkat suoriksi, tämä ihanan mehevä porkkanakakku syntyy sekoittamalla ainekset yhteen. Et siis tarvitse edes vatkaimia! Porkkanoiden raastamisen jälkeen kakku on uunivalmis hetkessä.

Tarjosin porkkanakakkua pojan 2-vuotissynttäreillä. Kakku sai kovasti kehuja ja sen reseptiä on moni pyytänyt. Toivottavasti pidät! Porkkanakakku on todella mehevä ja herkullinen. En kuitenkaan viitsinyt nimetä sitä maailman parhaaksi porkkanakakuksi, koska niitä näyttää olevan jo aika monta. Taivaallinen on varmaan ihan riittävän hyvä, eikö?

Porkkanakakku on helppo ja nopea valmistaa, sillä sen taikina vain sekoitetaan. Kakun leipomisessa ei siis tosiaan tarvitse edes vatkaimia. Työläin vaihe on porkkanoiden kuoriminen ja raastaminen, mutta sen jälkeen kakku on valmis hetkessä.

Ps. Taivaallinen porkkanakakku on myös vegaaninen. Gluteenittoman saat vaihtamalla jauhot gluteenittomiin, mutta valitettavasti en ole ehtinyt testaamaan gluteenitonta versiota.

Taivaallinen porkkanakakku

100 g kuorellisia manteleita rouhittuna
5 dl porkkanaa karkeaksi raastettuna (n. 4kpl)
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1-2 tl kanelia
1 tlk (2 dl) kaurakermaa (myös tavallisella ruokakermalla testattu toimivaksi)
1 1/2 dl rypsiöljyä
2 dl sokeria
2 dl fariinisokeria

Pinnalle:
1 1/2 dl tomusokeria
1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa tai kasvipohjaista vastaavaa tuotetta
(50 g voita tai margariinia sulatettuna, ei pakollinen)

  1. Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 20×30 cm).
  2. Paista 175-asteisessa uunissa noin 35min. Anna jäähtyä.
  3. Sekoita kuorrutteen ainekset lusikalla kulhossa. (Lisää halutessasi voi tai margariini, onnistuu hyvin myös ilman.). Levitä porkkanakakun päälle ja nauti!

Sitruunamutakakku

Sitruunamutakakku on ilmeisesti Ruotsista lähtenyt hitti, johon törmäsin niin monta kertaa, että sitä oli pakko testata. Sitruunamutakakusta löytyy paljon erilaisia reseptejä, mutta oma versioni on tuttuun tapaan mahdollisimman helppo sekoitettava taikina, johon ei tarvitse mitään erikoisia raaka-aineita. Söimme kakun pääsiäisaterian jälkiruokana, mutta se sopii hyvin myös vappuun tai äitienpäivään.

Suklaisen version sitruunainen serkku on pirteän raikas ja makea. Se kannattaa jättää rohkeasti riittävän löysäksi, jotta lopputulos olisi mahdollisimman mehevä ja mutakakkumainen. Itse paistoin kakkua ehkä 2 minuuttia liikaa, sillä odotin sen saavan hieman väriä. Parhaimmat palat olivatkin keskellä kakkua, joten ensi kerralla paistan sitä pari minuuttia vähemmän.

Oletko maistanut? Mitä pidit? Suklaafanina mikään ei vedä vertoja alkuperäiselle mutakakulle, mutta tämä oli ihan kivaa vaihtelua. Sitruunamutakakku sopi hyvin pääsiäisaterian jälkiruoaksi. Söimme sen mansikoiden kanssa sellaisenaan, mutta sen kanssa olisi voinut tarjota myös jäätelöä tai kermavaahtoa.

Helppo sitruunamutakakku

150 g voita sulatettuna
2 luomusitruunan kuori raastettuna (noin 4 tl)
1 sitruunan mehu (noin 3 rkl)
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja

  1. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa piirakkavuoka leivinpaperilla.
  2. Sekoita jäähtyneen voisulan joukkoon sitruunankuori ja -mehu. Sekoita joukkoon sokerit. Lisää lopuksi taikinaan kananmunat ja vehnäjauhot, ja sekoita vain sen verran, että saat taikinasta tasaisen.
  3. Levitä taikina vuokaan ja paista 175-asteisen uunin keskitasolla 20-25 minuuttia. (Itse paistoin 25 minuuttia, mutta se oli omalle uunilleni pari minuuttia liikaa. Kakku saa jäädä keskeltä mutakakkumaisen meheväksi). Koristele jäähtynyt kakku halutessasi tomusokerilla ja marjoilla.

Ihana paistettu juustokakku

Tässä tulee yleisön pyynnöstä luottoreseptini paistettuun juustokakkuun, jota tarjoan usein erilaisissa juhlissa pienin muutoksin. Paistettu juustokakku on ihanan helppo, sillä täytteen ainekset vain sekoitetaan keskenään ennen paistamista. Ei liivatteita tai vatkaamista! Tämä ei ole se kaikkein tuhdein amerikkalainen juustokakku, vaan aavistuksen kevyempi versio rahkalla ja marjoilla kevennettynä. Kakusta tulee silti suussa sulavan herkullinen ja samalla ihanan raikas.

Tarjosin mustikkajuustokakkua juuri omilla syntymäpäiväkahveillani maaliskuussa. Kuvat nappasin nopeasti puhelimella ennen kuin annoin luvan hyökätä kakun kimppuun, joten pahoittelen kuvien laatua. Koristeeksi laitoin tällä kertaa vain vähän pensanmustikoita ja syötäviä kukkia.

Paistettu juustokakku

Pohja

200 g digestivekeksejä
75 g voita

Täyte

1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 tlk (250 g) maitorahkaa
2 dl vispikermaa
1 – 1 1/2 dl maissitärkkelystä (Maizena) **
3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl sitruunan raastettua kuorta
200 g vadelmia tai mustikoita (pakaste)
2 rkl sitruunanmehua

  1. Hienonna keksit esimerkiksi perunasurvimella tai monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa irtopohjavuoka (Ø 24 cm) leivinpaperilla ja voitele vuoan reunat. Painele keksimurut vuoan pohjalle ja reunoille.
  2. Sekoita tuorejuusto, rahka, kerma, sokeri ja maissitärkkelys keskenään kierrevatkaimella. Mausta seos vaniljasokerilla, sitruunankuoriraasteella ja -mehulla. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten.
  3. Ripottele puolet marjoista pohjan päälle. Kaada seos vuokaan ja ripottele loput marjat kakun pinnalle.
  4. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla noin tunti. (Kakun alle uuniritilälle kannattaa laittaa varalta leivinpaperi, sillä rasva saattaa valua kakkuvuoan läpi uunin pohjalle). Kakku saa jäädä keskeltä vähän pehmeäksi. Jos pinta meinaa tummua liikaa, voit laittaa kakun päälle folion tai leivinpaperin paistamisen loppuvaiheessa.
  5. Jäähdytä kakku ja nosta se jääkaappiin. Anna kakun tekeytyä muutama tunti tai mieluiten yön yli. Irrota juustokakku vuoasta vasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa juustokakku jääkaappikylmänä. Siivilöi halutessasi pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.

Huom! Kollegani hyvä vinkki paistetun juustokakun pinnan halkeiluun: Halkeamia voi hieman estää jäähdyttämällä kakun hitaasti. Paiston jälkeen kakun voi jättää jäähtymään sammutettuun uuniin noin tunniksi uuninluukku raollaan. Tämän jälkeen kakun reunat kannattaa irrottaa vuoasta varovasti veitsellä. Jäähdytä kakku hyvin ennen jääkaappiin siirtämistä ja poista kakku vuoasta vasta täysin kylmänä.

**) Olen käyttänyt maissitärkkelystä 1 dl silloin, kun teen täytteen pakastevadelmista ja 1 1/2 dl silloin, kun täytteessä on ollut kokonaisia mustikoita.

Reseptin pohjana olen käyttänyt kahta kollegoideni tekemää suosikkia, joita aina hieman tuunaan. Toinen on mustikkamarmoroitu juustokakku ja toinen vadelma-sitruunajuustokakku. Molemmat ovat ihania ihan sellaisenaan! Olen vain laiskana leipurina tehnyt useimmiten pohjan keksimuruista ja vaihdellut täytteitä kaapista löytyvien maitotuotteiden ja sesongin mukaan. Juustokakku sopii moniin juhliin, ja siitä saa helposti gluteenittoman vaihtamalla keksit gluteenittomiin.

Sinihome-piparijuustokakku

Klassinen yhdistelmä maistuu nyt paistettavassa juustokakussa! Yhtä aikaa suolainen ja makea juustokakku toimii loistavasti glögin kanssa. Kakussa on piparkakkupohja ja paistettavan juustokakun täyte sinihomejuustoraidalla. Kakku koristellaan persimonilla.

Sinihome-piparijuustokakku

Pohja
175 g pipareita
75 g voita

Täyte
2 rs (à 180 g) maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (250 g) rahkaa
1 tlk (2 dl) vispikermaa
1 3/4 dl sokeria
3 kananmunaa
3/4 dl maizenaa
75-100 g sinihomejuustoa (Aura)

  1. Hienonna keksit monitoimikoneessa tai perunasurvimella kulhossa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjalle. Voit voidella vuoan reunat, jotta kakku ei tartu reunoihin kiinni.
  2. Sekoita täytteen ainekset sinihomejuustoa lukuun ottamatta kierrevatkaimella. Kaada puolet seoksesta vuokaan. Murustele sinihomejuusto tasaisesti täytteen päälle ja valuta varovasti loput täytteestä vuokaan. (Juusto sekoittuu hieman täytteeseen, mutta voit halutessasi painella sitä varovasti pinnan alle.)
  3. Paista juustokakkua 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä sen aikaa, ettei vuoka enää tunnu kuumalta. Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti veitsellä, mutta jätä kakku vielä vuokaan. Näin kakkuun ei jäähtymisen aikana niin helposti synny repeämiä. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä sitten jääkaappiin.
  4. Anna kakun vetäytyä muutaman tunnin ajan tai mielellään yön yli. Irrota kakku vuoasta vasta täysin jäähtyneenä. Koristele kakku rennosti persimonilla, pipareilla sekä rosmariinilla tai kuusen oksilla. Voit käyttää koristelussa myös granaattiomenansiemeniä, karpaloita tai puolukoita.

Ps. Sinihomejuuston ja piparin yhdistelmä on yksi niistä joulun herkuista, joita moni raskaana oleva kaipaa jouluna. Raskaus ja jouluruoat eivät nimittäin sovi kovin hyvin yhteen. Joulupöytä ja pikkujoulutarjoilut ovat raskaana olevalle aika tylsiä, sillä monet joulun kalapöydän ja juustopöydän antimista löytyy ns. kiellettyjen listalta. Kaikkia juustoja voi kuitenkin syödä kunnolla kuumennettuna. Tällä juustokakulla voit siis ilahduttaa myös heitä, jotka joutuvat muuten kieltäytymään juustopöydän antimista!

Hyvän ja helpon raparperipiirakan metsästys

Olen etsinyt hyvää ja helppoa raparperipiirakan reseptiä. Perinteinen kermaviilitäytteinen piirakka on ihana, mutta vaihtelun vuoksi halusin kokeilla jotain muutakin. Pojan 1-vuotissynttäreille leivoin hurjan suosion saanutta maisemakahvilan raparperipiirakkaa. Testasin myös muutaman muun piirakan, joten raparperipiirakkakiintiö alkaa tältä keväältä olla täytetty. Parasta raparperipiirakkareseptiä tuskin on olemassa, sillä erilaisia piirakoita kaivataan erilaisiin tilanteisiin. Tässä tulee kuitenkin yksi herkullinen vaihtoehto, jos haluat raparperipiirakkaan tosi helpon reseptin, mehevän pohjan ja rouskuvan rapean pinnan!

Raparperipiirakoita on monenlaisia, mutta ehkä se kaikkein perinteisin on muropohjainen piirakka, jossa raparperien pinnalle tulee kermaviilitäyte (reseptin löydät esimerkiksi täältä). Kuten osa jo tietääkin, haluan aina oikaista helpoimman kautta, jos mahdollista. Siispä tällaiset vaahdotettavat piirakkapohjat tuntuvat toisinaan liian työläiltä ja sotkevilta. Yhtä hyvää saa vähemmälläkin vaivalla!

Ala-asteelta asti olen tehnyt syksyisin helppoa omenapiirakkaa, johon tulee ihanan pehmeä ja mehevä pohja sekoitettavasta taikinasta. Siis taikinasta, joka vain sekoitetaan ilman mitään vatkaamista. Halusin kokeilla vastaavaa helppoa piirakkapohjaa myös raparperipiirakalle. Kokeilin tehdä pohjan rypsiöljystä, ja se toimi todella hyvin! Ensimmäisen version tein ilman pinnalle tulevaa muruseosta (kuva yllä). Se toimi niinkin, mutta raparperi kaipasi sokeria tai tomusokeria pintaan ja jäätelöä kaveriksi. Raparperipiirakka ihanan muruseoksen kanssa (kuva alla) maistui herkulliselta ihan sellaisenaan. Toisaalta vaniljajäätelöstä tai vaniljakastikkeesta on harvemmin haittaa, eikö?

Helppo raparperipiirakka

1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl (ruoko)sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl öljyä
1 tlk (2 dl) kermaviiliä
1 kananmuna
400 g (noin 1 l) raparperia paloiteltuna

Muruseos
75 g huoneenlämpöistä voita
3/4 dl (ruoko)sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja

  1. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää öljy, kermaviili ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi ja kaada öljyttyyn tai voideltuun piirakkavuokaan.
  2. Lisää pinnalle raparperit. Sekoita muruseoksen ainekset sormin nyppimällä ja ripootele muruseos raparperien pinnalle. (Jos et tee muruseosta, ripottele raparperien pinnalle sokeria ja kanelia. Muruseos tekee piirakasta todella paljon herkullisemman!)
  3. Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista, sillä muuten se hajoaa leikattaessa. Tarjoa raparperipiirakka sellaisenaan tai vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

Vinkki!

Raparperia voi ja kannattaa myös pakastaa. Pakastan raparperin aina pieninä kuutioina ja punnitsen ne 400 g pusseihin (noin 1 litra). Määrä on juuri sopiva piirakoihin. Käytän raparperin sulatettuna ja valutan/puristan siitä ylimääräisen nesteen pois. Tähän mennessä kaikki piirakat ovat onnistuneet hyvin myös pakastetusta raparperista ilman ongelmia. Kokeile myös raparperijuustokakkua ja kollegani tekemää ihanaa raparperi-valkosuklaapiirakkaa.

Maisemakahvilan raparperipiirakka
(Katariina Pylsyn ohje)

Muruseos
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria (laitoin itse vain 2 dl sokeria)
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g sulatettua voita

Pohja
2/3 muruseoksesta
2 dl piimää (käytin itse kermaviiliä)
1 kananmuna

Täyte
1 l (noin 400 g) raparperia paloiteltuna
500 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Pinnalle
1/3 muruseoksesta

  1. Sekoita muruseoksen kuivat ainekset ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan ja jätä 1/3 pinnalle.
  2. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperin päälle uunipannulle. (Huom! Minulla tämä ei aivan riittänyt koko pellille, joten vaihdoin tässä vaiheessa hieman peltiä pienempään uunivuokaan).
  3. Ripottele pohjataikinan päälle raparperit.
  4. Sekoita rahka, sokeri, kananmunat ja vaniljasokeri. Kaada seos raparperipiirakan päälle. Ripottele muruseos pinnalle ja paista raparperipiirakkaa 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Tarjoa raparperipiirakka vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Huom! Maisemakahvilan piirakkaa voi raparperin lisäksi tehdä myös omenasta, mustikasta, puolukasta, karviaisista tai herukoista. Seuraavalla kerralla vähennän sokeria entisestään, sillä omaan makuuni piirakka oli liian makea. Mehevä ja herkullinen se kyllä on, joten kannattaa ehdottomasti kokeilla! Paistoaikaa kannattaa seurata, sillä ainakin oma uunini on sen verran kuuma, että vaikka paistoin piirakkaa 40 minuuttia, vähempikin olisi riittänyt. Piirakat kannattaa usein paistaa alatasolla.

Banoffee, puoloffee ja kumppanit

Äitienpäivä lähestyy, joten tässä tulee helppo vinkki kaikille, jotka yrittävät keksiä jotain nopeaa herkkua äidille: Banoffee äidin makuun tuunattuna. Banoffee on aivan super helppo valmistaa, sillä sen valmistamiseen ei tarvitse uunia, liivatetta tai edes kakkuvuokaa. Banoffee on alun perin englantilainen jälkiruokaherkku, joka sisältää keksimurupohjan, kinuskikastikkeen, kermavaahtoa ja banaania. Banoffee on kuitenkin helppo tuunata monella eri tavalla. Tässä tulee muutama vinkki sekä 4 raaka-aineen astetta nopeampi banoffee (eli ”pika-banoffee”).

Banoffeen voi tuunata esimerkiksi kuningatarmarjoilla (yllä). Banoffee koristellaan usein rouhitulla suklaalla, kaakaojauheella tai suolapähkinöillä ja kinuskilla.

  • Banoffeen kinuski tehdään yleensä kondensoidusta maidosta eli maitotiivisteestä keittämällä. Voit hyvin oikaista, ja ostaa tilalle valmiiksi keitetyn eli karamellisoidun kondensoidun maidon tai vaikkapa paksua kinuskikastiketta (huom! tuubissa myytävä kinuskin makuinen jäätelökastike on tähän usein liian juoksevaa).
  • Kermavaahdon voit hyvin korvata kauravispillä tai vastaavalla.
  • Voit myös oikaista ja yhdistää nämä valmiilla, vaahdotettavalla kinuskikermalla. Kinuskikermaa löytyy sekä tavallisesta kermasta että kaurakermasta.
  • Puoloffee: Banaani on toki tärkeä ainesosa, koska se on jälkiruoan nimessä. Olen itse kuitenkin kirpeämmän ystävä, joten rakastan puolukasta tehtyä versiota. Puoloffee valmistetaan samalla tavalla, mutta banaani korvataan puolukoilla. Puolukat voi halutessaan pyöritellä sokerissa tai tomusokerissa, jos ne tuntuvat liian kirpeiltä. Puoloffee saa joka kerta ihailua vierailta, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Puolukkaversioon voi toki laittaa myös banaania.
  • Banaanin voi korvata tai sen seuraksi voi lisätä muitakin marjoja. Valmista kesällä mansikkaversio, syksyllä mustikkaversio. Karpalo ja ihanat herukat sopivat loistavasti yhteen kinuskin kanssa. Näitä ei voi ehkä banoffeeksi enää kutsua, mutta onko sillä niin väliä, jos on hyvää? Tuunattu banoffee muistuttaa suomalaista pappilan hätävaraa.
  • Gluteeniton versio syntyy helposti vaihtamalla keksit gluteenittomiin. Varmista myös käyttämäsi kinuskin gluteenittomuus pakkauksesta.
  • Vegaani korvaa näppärästi kinuskin ja kerman vaahdotettavalla kaurakinuskikastikkeella, ja saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Varmista keksien ainesosat pakkauksesta.
  • Banoffeen voi valmistaa joko kokonaisena kakkuna/torttuna tai koota ainekset suoraan annoksina laseihin tai jälkiruokakulhoihin. Voit halutessasi jättää voin pois keksipohjasta, jolloin saat jälkiruoat entistä nopeammin pöytään.

Banoffee

(8 annosta)

Pohja
200 g (täysjyvä)digestivekeksejä
n. 100 g voita tai leivontamargariinia

Täyte
3 banaania
1 tlk karamellisoitua maitotiivistettä tai paksua kinuskia
1 prk (2 dl) kuohukermaa, vispikermaa tai kauravispiä vaahdotettuna
1-2 tl vaniljasokeria

  1. Murskaa keksit kulhossa esimerkiksi perunamuusinuijalla. Sulata rasva mikrossa ja sekoita se keksimurujen joukkoon.
  2. Levitä keksimuruseos piirakkavuoan, paksureunaisen lautasen tai leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Painele seosta hieman tiiviimmäksi ja nosta hetkeksi jääkaappiin.
  3. Viipaloi banaanit ja asettele ne kovettuneen keksipohjan päälle. Säästä halutessasi muutama banaaniviipale koristeeksi. Levitä banaanien päälle karamellisoitu maitotiiviste tai kinuski. Levitä sen päälle vaniljasokerilla maustettu kermavaahto.
  4. Lisää kermavaahdon pinnalle banaaniviipaleita, suolapähkinöitä, kinuskikastiketta, marjoja, kaakaojauhetta tai rouhittua suklaata.

Pika-banoffee

(4 annosta)

Pohja
100 g (täysjyvä)digestivekeksejä
n.30 g voita tai leivontamargariinia

Täyte
1-2 banaania
1 tlk (2,5 dl) kinuskikermaa tai kaurakinuskikastiketta vaahdotettuna

  1. Valmista kuten banoffee edellä. (Huom! Koska tässä versiossa ei ole erillistä valuvaa kinuskikastiketta, banoffee on helppo koota suoraan tarjoilulautaselle, kuten kuvissa.) Voit halutessasi jättää pienen tilkan kinuskikermaa vaahdottamatta ja käyttää sitä pohjalla tai banoffeen koristelussa.

Mokkapalat ilman vatkainta

Mokkapalat on suomalaisten kestosuosikki niin lastenkutsuilla, kahvipöydissä kuin myyjäisissäkin. Halusin valmistaa helpot mokkapalat ilman vatkainta niin, että taikina onnistuu vain sekoittamalla. Sekoitettava taikina tekee mokkapalojen leipomisesta entistä helpompaa!

Reseptissä sekoitetaan kahvin ja sulatetun voin joukkoon kuivat ainekset sekä kananmunat. Niinpä mokkapalat ovat valmiina uuniin nopeammin kuin uskotkaan! Pohja on mokkapaloille tyypillinen, eli kakkumainen, mutta hieman mehevämpi kuin perinteisessä mokkapalojen reseptissä, jossa munat ja sokeri vaahdotetaan. Näissä mokkapaloissa on reilusti kahvia, mutta kahvin maku jää silti miedoksi. Pohjaan tulevan kahvin voi toki halutessaan korvata vedellä tai maidolla.

Jokaisella on varmasti mielikuva täydellisistä mokkapaloista, eikä yhtä oikeaa reseptiä ole sen vuoksi edes olemassa. Kokeile näitä helppoja mokkapaloja ja kerro maistuivatko ne teille?

Mokkapalat

200 g voita
2 1/2 dl kahvia
1/2 dl vettä
5 dl vehnäjauhoja
3 1/2 dl sokeria
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
3 kananmunaa

Kuorrutus
75 g voita
3/4 dl kahvia
6 dl (noin 330 g) tomusokeria
noin 4 rkl tummaa kaakaojauhetta

  1. Paloittele voi (200 g) kulhoon. Anna pehmetä huoneenlämmössä tai sulata hieman mikron sulatusteholla.
  2. Keitä kahvi ja kaada kuuma kahvi voin päälle. Anna voin sulaa. (Jos voi ei jostain syystä sula, pyöräytä seosta vielä mikron sulatusteholla, jotta saat voin kunnolla sulatettua).
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voisulan ja kahvin joukkoon.
  4. Riko kananmunat ja sekoita niiden rakenne rikki pienessä kulhossa. Lisää taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  5. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.
  6. Sulata kuorrutusta varten voi ja sekoita joukkoon kahvi. Lisää tomusokeri ja kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi. Levitä jäähtyneen pohjan pinnalle. Ripottele päälle nonparelleja, kookoshiutaleita tai muita koristeita. (Jos kuorrutus jähmettyy liikaa, voit joko lämmittää sitä hieman mikrossa tai lisätä siihen tippa kerrallaan vettä tai kahvia. Jos se taas on liian juoksevaa, lisää tomusokerin määrää. Kuorrutuksen pitäisi olla melko helposti levittyvää, mutta ei liian juoksevaa.)

Ps. Tiesitkö, että mokkapaloilla, kuten rakkaalla lapsella yleensä, on monta nimeä? Mokkapalat tunnetaan myös nimellä masaliisa, suklaapelti ja mokkaruudut. Mokkapaloilla on myös vaalea serkku, jota kutsutaan tuulomantortuksi.

Munkit ja sima onnistuvat myös hapanjuurella!

Munkit ja sima kuuluvat perinteisesti vappuun. Äidin tekemiä munkkeja ja simaa on vaikea voittaa, ne ovat yksinkertaisesti parhaita. Viime keväänä kokeilin kuitenkin uteliaana hapanjuurisimaa ja hapanjuurimunkkeja. Niistä tuli molemmista uskomattoman hyviä, joten suosittelen kokeilemaan! Jos hapanjuurijutut eivät innosta, löydät alempaa myös perinteisen siman reseptin sekä vinkit helpompien munkkien leivontaan.

Hapanjuurileivonnassa ei käytetä hiivaa. Siitä syystä hapanjuurimunkkeja voi useimmat meistä syödä vähän huolettomammin kuin perinteisiä, koska hiivan aiheuttamaa ähkyä ei tule. Hiivaton sima maistuu myös todella hyvältä, sillä siinä ei ole ollenkaan hiivan sivumakua.

Munkkien tekeminen on yllättävän helppoa, mutta vaatii aikaa. Jos haluat oikaista, kurkkaa linkkivinkit oikaisijan munkkiresepteihin alempaa!

Munkkien paistaminen ei ole vaikeaa, kun noudattaa tarkasti ohjeita. Sulje liesituuletin, ota kansi lähelle ja jos mahdollista, seuraa rasvan lämpötilaa mittarilla. Jos rasva meinaa kuumentua liikaa, siirrä kattila tai pata sivuun hetkeksi jäähtymään. Muista, että pienikin vesimäärä on huono yhdistelmä kuuman öljyn kanssa!

Sokeroi munkit lämpiminä, niin sokeri tarttuu parhaiten. Jos pakastat munkkeja, pakasta ne tuoreina ilman sokeria. Pyörittele munkit sokerissa vasta sulattamisen jälkeen. Näin munkit maistuvat ihan vastapaistetuilta!

Hapanjuurimunkeista tuli tällä rahkamunkkitaikinalla aivan mielettömän herkullisia. Ilmavia, pehmeitä ja sopivasti sitkeitä. Alkuperäinen idea reseptiin löytyi Hapanjuurileipurit Facebook-ryhmästä, johon suosittelen liittymään, mikäli aihe kiinnostaa.

Rahkamunkit hapanjuurella
(noin 25 kpl)

1 prk (250 g) maitorahkaa
270 g toimivaa, ruokittua juurta
1 1/2 dl vettä tai maitoa
1 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
1 kananmuna
8 dl vehnäjauhoja
50 g voita

Lisäksi
öljyä
sokeria

  1. Sekoita rahka, juuri, vesi tai maito, sokeri, kardemumma, suola ja muna kulhossa. Alusta jauhot taikinaan. Lisää lopuksi sulatettu rasva. Jätä taikina lepäämään huoneenlämpöön noin tunniksi.
  2. Taittele taikinaa 45 minuutin välein noin kolmen tunnin ajan. Laita taikina yöksi peitettynä jääkaappiin.
  3. Ota taikina aamulla huoneenlämpöön ja anna sen levätä huoneenlämmössä noin tunnin.
  4. Muotoile taikinasta pyöreitä pullia. Kohota reilun tunnin ajan pellillä leivinpaperin päällä.
  5. Pyörittele varovasti pullien keskelle reikä painamalla sormet läpi pullasta.
  6. Kuumenna öljy valurautapadassa tai teräskattilassa. Rasva on sopivan kuumaa (170-180 astetta), kun pieni leipäpala tai taikinapala ruskistuu parissa minuutissa.
  7. Paista hapanjuurimunkkeja öljyssä 3-4 minuuttia välillä käännellen, kunnes munkit ovat kauniin värisiä. Paista noin 3 munkkia kerrallaan.
  8. Kierittele hapanjuurimunkit sokerissa heti paistamisen jälkeen, jotta sokeri tarttuu pintaan. Jos aiot pakastaa munkkeja, pakasta ne ilman sokeria. Sokeroi munkit vasta sulatuksen jälkeen.

Vinkki! Jäähdytä öljy ja siivilöi takaisin pulloon. Säilytä sitä jääkaapissa. Voit käyttää samaa öljyä 2 – 3 kertaa. Munkkiöljyllä voit paistaa myös esimerkiksi kesän ensimmäiset muurinpohjaletut! Älä kaada öljyä viemäriin, vaan hävitä se tyhjässä pullossa sekajätteen mukana.

Ei hapanjuurta? Ei hätää!

Jos hapanjuurileivonta ei ole sinun juttusi tai haluat oikaista munkkien tekemisessä, tässä linkit ja vinkit astetta helpompiin munkkeihin sekä erityisruokavalioihin.

  • Perinteiset munkit ja tavalliset rahkamunkit kohotetaan hiivalla.
  • Helpot rahkamunkit kohotetaan nopeasti leivinjauheella. Nämä kannattaa syödä heti tuoreina!
  • Superhelpot munkit syntyvät valmiista pakastepullista! Sulata pullat, tee reikä keskelle, paista ja sokeroi. Miten kätevää!
  • Onko sinulla donitsipelti? Ihanat donitsit valmistat nopeasti sekoitettavasta taikinasta ilman kohottelemista.
  • Helpot gluteenittomat munkit teet valmiista gluteenittomasta pullataikinasta, joka myydään pakasteena (Pirkka). Nerokas oivallus, jota kannattaa kokeilla!
  • Vegaaniset munkit saat käytännössä korvaamalla voin margariinilla, maidon kasvimaidolla ja jättämällä kananmunan pois taikinasta. Vegaaniset rahkamunkit minulla on vielä testaamatta, mutta arvelisin, että vastaavan pehmeän munkkitaikinan saa korvaamalla rahkan esimerkiksi kaura fraîchella. Jos kokeilet, niin kerro ihmeessä kommenteissa muillekin!

Sima tekee vapun

Vaikka kaupasta saa nykyisin todella laadukasta simaa, ei kotitekoista simaa voita mikään. Simasta löytyy erilaisia versioita ja makuyhdistelmiä, mutta perinteinen sima on mielestäni parasta. Hapanjuurisima vei kuitenkin voiton, sillä simasta tuli vielä astetta parempaa hapanjuuren avulla! Sama perinteinen simaresepti toimii sekä hiivalla että hapanjuurella.

Sima/hapanjuurisima

4 l vettä
250 g fariinisokeria
250 g sokeria
1-2 (luomu)sitruunaa
1 tl hapanjuurta tai 1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)
rusinoita

  1. Pese sitruunat huolellisesti ja kuori niistä keltainen osa perunankuorimaveitsellä. Purista sitruunoista mehu.
  2. Pane sitruunankuoret ja -mehu sekä sokerit kulhoon.
  3. Kiehauta puolet (2 l) vedestä ja kaada muiden ainesten päälle. Sekoita ja anna seistä jonkin aikaa kannen alla. Lisää loput vedestä kylmänä.
  4. Lisää hapanjuuri tai hiiva, kun neste on huoneenlämpöistä.
  5. Jätä peitettynä huoneenlämpöön, kunnes sima alkaa vähän käydä (noin 1 vrk).
  6. Tiputa puhtaisiin pulloihin muutama rusina. Siivilöi sima pulloihin. Pane korkit löysästi kiinni.
  7. Nosta pullot jääkaappiin. Tarkkaille käymistä. Kun käyminen on lakannut tai lähes lakannut, voit sulkea korkit napakammin.
  8. Sima on valmista, kun rusinat ovat nousseet pinnalle. Tähän kuluu muutama päivä riippuen lämpötilasta (huoneenlämmössä noin 3 vrk, jääkaapissa noin 5 vrk).

Vinkit!

  • tuplaa ohje, jos haluat isomman satsin simaa (käytä silloin hiivaa 1/4 tl ja sitruunoita 3-4 kpl)
  • simasta tulee tummempaa, kun käytät pelkästään fariinisokeria
  • sitruunankuori ei ole pakollista. Voit tehdä siman myös pelkän sitruunanmehun avulla.
  • kokeile sitruunan tilalla esimerkiksi limettiä tai appelsiinia, tai mausta sima inkiväärillä.

Tässä vaiheessa saamme vielä jännittää millainen vappusää on luvassa. Nuorempana lähdin Ullanlinnanmäelle piknikille säällä kuin säällä, mutta joka vuosi huomaan olevani mukavuudenhaluisempi. Vappupiknikin voi onneksi nauttia myös vappubrunssina kotona! Vappubrunssille sopii munkkien ja siman lisäksi esimerkiksi ihana Eggs Benedict ja tuore parsa. Lasissa on puolukka-banaanismoothie, joka on yksi suosikeistani. Kuohujuomaa en viime vappuna päässyt nauttimaan, sillä odotin toukokuisen pikkumiehen syntymää.

Aurinkoista vapun odotusta!

Tervetuloa seuraamaan myös Instagramissa ja Facebookissa!

Banaanikakku vai banaanileipä?

Banaanikakun reseptejä on netti pullollaan. Olen testannut (ja syönyt) aika monta banaanikakkua lähiaikoina, ja tullut siihen tulokseen, ettei yhtä oikeaa banaanikakun reseptiä ole olemassa.

Banaanikakku tai banaanileipä tulee englanninkielisestä nimestä banana bread. Toiset reseptit ovatkin meheviä ja pehmeitä, muistuttavat enemmän perinteistä kahvikakkua. Toiset reseptit taas ovat enemmänkin banaanileipiä, eli vähemmän makeita ja meheviä, suorastaan terveellisiä raaka-aineiltaan. Kyse onkin ehkä enemmän siitä, millaista banaanikakkua haluat leipoa ja mihin tarkoitukseen? Jaan kaksi erilaista ohjetta, joilla tulee hyvin erilaiset banaanikakut. Valitse itsellesi sopiva ja kerro mitä pidit!

Helppo banaanikakku

Tämä on se ”maailman paras” ja mehevä banaanikakku. Banaanikakku on myös gluteeniton.

3 banaania (440 g)
2 kananmunaa
3 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Pirkka)
1-1 1/2 dl tummaa ruokosokeria tai sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1/4 tl suolaa
1 dl kaurajuomaa
1 dl rypsiöljyä (tai 100 g voita sulatettuna)

  1. Muussaa kuoritut banaanit haarukalla kulhossa. Sekoita joukkoon kananmunat ja kaikki kuivat aineet.
  2. Lisää kaurajuoma ja öljy. Sekoita tasaiseksi.
  3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia.

Vinkit!

  • Voit koristella banaanikakun banaaniviipaleilla tai pitkittäin halkaistulla banaanilla ennen paistamista. (Koristelu vaikuttaa hieman kakun kohoamiseen, eli pinta repeää herkästi.) Banaanikakun voi myös kuorruttaa sulatetulla suklaalla.
  • Sokerin määrää voit hieman säätää sen mukaan, miten makean kakun haluat. Mielestäni paras versio tuli, kun käytin 1 1/2 dl tummaa ruokosokeria.
  • Kokeilin reseptin myös vehnäjauholla: Gluteenittoman jauhoseoksen voit korvata käyttämällä 3 dl vehnäjauhoja. Tähän versioon käytin 1 dl tavallista hienoa sokeria.
  • Testasin reseptin myös kaurajauhoilla (2 1/2 dl). Tähän versioon laitoin 1 1/2 dl ruokosokeria. Kakusta tuli mehevin ja herkullisin, mutta se ei kohonnut kunnolla, eli kakku oli melko matala. Jos se ei haittaa, niin tästä versiosta tuli super mehevä, melkein kuin mutakakku. Nam!

Banaanileipä

Sokeritonta banaanikakkua ei ole olemassa, sillä banaani sisältää luontaisesti sokeria. On kuitenkin mahdollista leipoa kakku ilman lisättyä valkoista sokeria. Tämä banaanileipä on banaanikakun terveellisempi versio, ja se maistuu myös vauvalle.

5 banaania
20 kuivattua luumua
3/4 dl rypsiöljyä
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 dl pikakaurahiutaleita
1 tl ruokasoodaa
1 tl (ceylon)kanelia
1 tl kardemummaa

  1. Paloittele 4 banaania tehosekoittimeen, säästä yksi koristeeksi. Lisää luumut, öljy ja kananmuna. Soseuta tasaiseksi.
  2. Sekoita kuiva-aineet kulhossa. Sekoita banaaniseos joukkoon.
  3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan. Lisää viimeinen banaani halkaistuna kakun pinnalle.
  4. Kypsennä kakkua 200-asteisen uunin keskitasossa 40‒50 minuuttia. Testaa cocktailtikulla, että kakku on keskeltäkin kypsä. Jäähdytä kakku ennen viipaloimista.

Vinkki! Testasin tämänkin kakun gluteenittomalla jauhoseoksella, mutta siitä tuli aavistuksen kuiva. Jos teet tästä gluteenittoman version, kannattanee hieman vähentää jauhoseoksen määrää tai lisätä hieman nestettä, esimerkiksi gluteenitonta kaurajuomaa. Alkuperäinen resepti on Samasta padasta Outin käsialaa (Kiireisen äidin banaanikakku).