Olisitko uskonut, että paras parsakaaliresepti tulee Kiinasta? Söin tätä ensimmäisen kerran Pekingissä, kun olin 5. luokalla joskus 90-luvun lopulla. Voin vannoa, ettei parsakaali lukeutunut viidesluokkalaisen lempiruokiin, mutta tämä ruoka sai minut ihastumaan parsakaaliin niin, että maistan valkosipulisen parsakaalin maun vieläkin suussa.

On jännä, miten suuri merkitys ruoalla on kaikenlaisiin muistoihin. Erityisesti ruoka jää mieleen matkoilta. En voi väittää, etteivätkö Kiinan muuri, kielletty kaupunki ja eläintarhan ihanat pandakarhut olisi jääneet myös hyvin vahvasti mieleen. Olin juuri kuullut Kiinan yhden lapsen politiikasta ja poikien suosimisesta, joten en ikinä unohda myöskään niitä eläintarhan edessä seisoneita kaksostyttöjä. He pitivät blondia pikkutyttöä vähintään yhtä ihmeellisenä, joten he halusivat päästä kanssani yhteiskuvaan. Muistan myös, kuinka katselin hotellin ikkunasta aamuisin alas kadulle, jossa kuhisi varmaan tuhansia polkupyöriä ja mopoja aamuruuhkassa. Tänä päivänä autot ovat vallanneet Pekingin kadut, ja polkupyörät ovat vaihtuneet sähkömopoihin. Vapaa-ajan matkustaminen Aasian suuntaan oli vielä tuolloin melko harvinaista. Kiina oli niin eksoottinen kohde, että jouduin pitämään koulussa esitelmän matkastani. Samoin kävi ensimmäisen Thaimaanmatkan kanssa 90-luvulla. Nyt tuntuu jotenkin huvittavalta ajatus, että joku pitäisi esitelmän Thaimaan lomamatkastaan. Eikö?
No niin, takaisin aiheeseen. Kävimme Pekingissä kiinalaisessa ravintolassa syömässä. Kauhistelin listalla olevia sammakoita ja muita erikoisuuksia, joten olin hyvin epäileväinen sen suhteen, mitä pöytään kannettaisiin. Suuri vadillinen parsakaalia ei vaikuttanut kovin lupaavalta, mutta kuten äiti on opettanut, aina täytyy maistaa. Ja niinhän se on, äidit ovat usein oikeassa. Kyllä kannatti!
Broccoli and garlic puuttuu kiinalaisten ravintoloiden listoilta Suomessa, joten olen kokeillut lukuisia eri keinoja valmistaakseni vastaavaa kotona. Ehkä tärkeintä valkosipuliparsakaalin valmistuksessa on se, ettei valkosipuli pääse palamaan tai ruskistumaan. Jos valkosipuli ruskistuu, maku muuttuu aivan erilaiseksi. Tämä ei ehkä ole autenttinen ja oikea resepti, mutta sen verran hyvää, että taisin syödä kokonaisen parsakaalin lounaaksi. Toivottavasti pidät!
Valkosipuliparsakaali eli broccoli with garlic
1 (400 g) parsakaali
1 1/2 dl vettä
3 tl seesamiöljyä (tai rypsiöljyä)
1-2 valkosipulinkynttä
1/2 tl suolaa
1 rkl osterikastiketta (tai soijaa)
- Leikkaa parsakaali sopiviksi suupaloiksi. Leikkaa myös varsi pieniksi paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli.
- Kuumenna vesi paistinpannulla poreilevaksi. Lisää parsakaalit ja 2 tl seesamiöljyä pannulle. (Huom! Ole varovainen öljyn kanssa, jotta se ei räisky kiehuvan veden kanssa. Öljyn voi lisätä myös lopussa.)
- Anna parsakaalien kiehua pannulla noin 3-5 minuuttia. Sekoittele niitä samalla, jotta ne kypsyvät tasaisesti. Parsakaalit ovat valmiita, kun ne ovat haarukalla kokeiltaessa hieman pehmenneet, mutta vielä napakoita. Älä kypsennä liikaa, sillä ylikypsästä parsakaalista tulee löysää ja se menettää värinsä.
- (Jossain neuvotaan tässä vaiheessa valuttamaan parsakaalit. Tämä ei kuitenkaan ole pakollinen vaihe, sillä vesi haihtuu hiljalleen pois, kun sitä on alun perin riittävän pieni määrä.)
- Lisää valkosipulit, suola ja 1 tl seesamiöljyä. Sekoittele hetki ja lisää lopuksi osterikastike. Kasvisvaihtoehdon saat soijalla, mutta mielestäni osterikastikkeella tulee vielä maukkaampaa.
Valkosipuliparsakaali sopii monen ruoan lisäkkeeksi. Se ei maistu ns. kiinalaiselta ruoalta, joten se sopii hyvin vaikkapa grilliruoan lisäkkeeksi tai melkein mihin tahansa, kun kaipaat lämmintä kasvislisäkettä.
Tämän kun surauttaa blenderissä samettisen hienoksi
ja lisää nestettä ( jotain!), ja sulattaa joukkoon ½ pakettia
savuporojuustoa, niin saattas maistua Lapin äijälle!!!
TykkääTykkää
Onpa hyvää. Suuret kiitokset tästä reseptistä. Parsakaali on suurta herkkuani ja tämä neuvomasi tapa on ihanaa vaihtelua. Kiilaa heti kärkeen! Nam.
TykkääTykkää
Voi kiitos, ihana kuulla! Kiva kun jätit kommentin. Tällä tavalla parsakaali jää ihanan rapsakaksi. Uunissa paahdettuna parsakaali on myös ihanaa!
TykkääTykkää
Parsakaalin ystävänä kiinnostuin reseptistä. Räiskähtelyä välttääkseni tekisin asiat hieman toisinpäin: kuullottaisin ensin valkosipulit ja siirtäisin ne lautaselle sivuun hetkeksi. Freesaisin parsapalasia öljyssä hetken, jolloin ne saisivat enemmän makua. Lisäisin keitinveden vasta sen jälkee ja odottamassa olleet valkosipulit. Lopun tekisin ohjeesi mukaan. Kokeiluun menee.
TykkääTykkää
Kiva kuulla, kannattaa ehdottomasti testata! Tämä onnistuu varmasti myös kuvailemallasi tavalla, joten muokkaa ihmeessä! Reseptissä esitetty tapa antaa enemmän sellaisen lopputuloksen, jollaista olen Kiinassa syönyt. Parsakaalia ei ole siellä paistettu vaan enemmänkin kiehautettu. Kaikilla keinoilla tulee kuitenkin varmasti herkullista, mikäli parsakaali ja valkosipuli maistuvat! 🙂
TykkääTykkää