Olen ollut jo pidemmän aikaa vähän ulkona jostain suuresta, ruokamaailmaa mullistavasta asiasta. En ole ehtinyt (tai viitsinyt) kokata sitä. Ja sillä tarkoitan tietenkin kuuluisaa avokadopastaa, joka on varmasti kantautunut lähes jokaisen suomalaisen kodin ruokapöytään. Onhan resepti julkaistu jo muunmuassa Safkaa-kirjassa, Hesarissa ja lähes jokaisessa ruokablogissa.
Syynä saamattomuuteeni on se, että syön todella harvoin pastaa kotona. Olen odottanut sopivaa hetkeä tämän kohupastan valmistukseen ja tarjoamiseen, mutta sitä ei ole tullut. Nyt olin sairaana kotona, ja jääkaapissani sattui olemaan lähes kaikkia raaka-aineita, joten kokkasin itselleni avokadopastan hieman omin muunnoksin. Olihan se hyvää! Mutta tuskin olisin saanut ketään tällä kyyneliin 😉
Avokadopasta pienin muunnoksin
(2 annosta)
1 valkosipulinkynsi
1/2 chiliä
1 limetti
1-2 kypsää avokadoa
ripaus suolaa ja mustapippuria
1/4 dl oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
30 g (1 dl) raastettua parmesaania tai Grana padano -raastetta
250 g tagliatelle -pastaa
- Tee kastike suoraan tarjoilukulhoon. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Sekoita chili, valkosipuli ja limetin mehu kulhossa.
- Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kuutioi avokado kuoressaan ja kaiverra sisus ruokalusikan avulla kulhoon. Lisää kulhoon suola, pippuri, oliiviöljy, hienonnettu basilika sekä juustoraaste. Sekoita ja maista. Lisää suolaa tarvittaessa.
- Keitä käyttämäsi pasta (al dente) hyvin suolatussa vedessä, ota talteen noin 1/2 dl keitinvettä. Valuta pasta lävikössä.
- Kaada osa keitinvedestä kastikkeen sekaan, ja sekoita pasta kastikkeen joukkoon. Ripottele pastan päälle lisää juustoraastetta ja rouhi myllystä mustapippuria. Tarjoa heti.
![]() |
The Avokadopasta. Tai ainakin melkein. |