 |
Tuore parsa on kevään merkki. |
|
Mitä tehdä parsasta, kun sitä on syöty jo monta nippua sellaisenaan, hollandaisen kanssa, salaatissa, piirakassa, pastassa? Risottoa tietysti. Jos jääkapissa sattuu olemaan lisäksi tilkka edellisen viikonlopun valkoviinipullon jämät, tähän ruokaan se kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Mikäli avaamani valkoviini ei ole mieluisaa, en ikinä kaada sitä viemäriin, vaan säästän pullon jämät ruoanlaittoa – kuten esimerkiksi risottoa varten.
Parsarisotto
1 nippu ( 500g) parsaa
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
n. 2 dl kuivaa valkoviiniä
1 tl sitruunankuorta raastettuna
1/2 dl sitruunanmehua
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
4 dl risottoriisiä
1/2 dl Grana Padano juustoa lastuina tai raasteena
1. Huuhtele parsat ja leikkaa niiden tyvestä noin 2 cm pois. Kiehauta vesi esimerkiksi paistokasarissa ja keitä parsoja noin 6 minuuttia. Nosta parsat pois keitinvedestä, säästä liemi ja viipaloi parsat sentin paloiksi.
2. Murenna liemeen kasvisliemikuutio (tai korvaa liemikuutio suolalla ja muilla mausteilla). Lisää liemeen viini sekä sitruunankuori ja -mehu.
3. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit ja riisit voissa. Lisää kattilaan kuumaa lientä vähitellen. Keitä miedolla lämmöllä ja lisää uutta nestettä vasta kun edellinen neste on imeytynyt riisiin. Sekoita riisiä aluksi koko ajan, ja kypsymisen loppuvaiheessa harvemmin. Keitä riisi hiljalleen kypsäksi eli noin 20 minuuttia.
4. Risoton kuuluu olla kermamaista, ei liian sakeaa. Lisää lientä tarvittaessa. Maista riisien kypsyys. Sekoita lopuksi risoton joukkoon parmesaaniraastetta ja parsapalat. Tarjoa risotto heti juustoraasteen kanssa.
 |
Risotto kypsennetään hiljalleen miedolla lämmöllä. |
 |
Tarjoa risotto välittömästi, sillä se on parhaimmillaan tuoreena. Ripottele pintaan reilusti maukasta juustoa. |