Uunifetapasta pinaatilla

Muutama viikko sitten somessa hehkutettiin ihanaa uunifetapastaa, joka lähti liikkeelle Liemessä-blogista. Pastaa hehkutettiin niin monessa kanavassa, että sitä oli vaikea olla huomaamatta. Ihanan herkullisia kuvia ja kehuja sateli kaikkialta, mutta jostain syystä hittipasta jäi silti testaamatta.

Pinaatti-fetapasta

Rakastan pinaatin ja fetan yhdistelmää, joten mietin onnistuisikohan vastaava uunifetapasta pinaatista? Pari päivää sitten jääkaapista löytyi fetaa, kirsikkatomaattirasia ja pakastimesta pussillinen Pirkka lehtipinaattia. Päätin kokeilla tuunattua hittipastaa, ja kyllä kannatti! Alkuperäistä uunifetapastan reseptiä en ole edelleenkään testannut, mutta se on varmasti vähintään yhtä hyvää!

Uunifetapasta

Uunifetapasta pinaatilla

  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 ps (200 g) lehtipinaattia (pakaste)
  • 1 pkt (200 g) fetaa
  • 1 rs kirsikkatomaatteja
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • 1-2 tuoretta chiliä
  • n. 300 g spagettia
  • (pieni loraus sitruunanmehua tai valkoviinietikkaa)
  1. Kaada öljy uunivuokaan ja levitä päälle jäiset pinaatit. Nosta pinaatin päälle fetajuusto ja kirsikkatomaatit. Ripottele päälle suolaa ja pippuria sekä 1-2 chiliä.
  2. Pane vuoka 200-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.
  3. Keitä sillä aikaa pasta suolassa maustetussa vedessä.
  4. Nosta uunivuoka lopuksi 5-10 minuutiksi uunin ylätasolle.
  5. Sekoita kaikki ainekset valutetun pastan joukkoon. Lisää halutessasi pieni loraus sitruunanmehua tai valkoviinietikkaa. Nauti pinaattifetapasta heti.

Maailman paras pannukakku

Onko maailman paras pannukakku olemassa? On varmasti, mutta jokaisella on oma suosikkinsa. Toiselle maailman paras pannukakku on kuohkea ja ilmava, toiselle mehevä ja sisältä hieman taikinainen. Kolmannen pannarin kuuluu olla tiivistä.

Äidin tekemä pannari oli lapsuudessa kaikkein parasta – vaikka se varmasti oli joka kerta erilaista, koska se tehtiin ilman tarkkaa reseptiä. Tämä pannari on tähän mennessä testaamistani resepteistä paras.

Pannukakku

  • 1 l kevytmaitoa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 50 g voita sulatettuna
  1. Vatkaa maidon joukkoon vehnäjauhot, kananmunat, sokeri ja suola. Lisää sulatettu voi taikinaan. Anna taikinan turvota n. 1/2 tuntia.
  2. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipannuun. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 45 minuuttia tai kunnes pannari on kypsä ja pinta on saanut kauniin värin.

Tein tämän pannarin paapalle (90 v.) viemiseksi. Kuulin, että paapan tekisi kauheasti mieli pannaria, mutta mumma ei enää pysty tekemään sitä. Täyden ja painavan pannukakun nostaminen uuniin on liian haastavaa, kun liikkuvuus on mennyt huonoksi. Leivoin pannarin tällä kertaa punaiseen maitoon, leikkasin paloiksi ja vein sen heti lämpimänä mummolaan.

No maistuiko? Pannari teki kuulemma kauppansa. Paappa soitti seuraavana päivänä ja kertoi, että koko pellillinen on tuhottu ja hyvää oli!

Avokadorisotto

Oletko yksi avokadopastan faneista? Jos olet, kannattaa ehdottomasti testata avokadoa myös risotossa. Mietin, miten risottoon saisi kermaista suutuntumaa ja keksin, että avokadon murskaaminen risoton sekaan ei varmasti olisi huono ajatus. Eikä ollutkaan!

Niinpä K-Ruoka-lehteen päätyi ihana avokadorisoton resepti, joka on kerännyt paljon kehuja ja kiitosta. Muutamat tutut ovat kertoneet, että avokadorisotto on jäänyt heille ihan arkiseksi vakioreseptiksi, koska risotto maistuu koko perheelle.

 

IMG_7864

Avokadorisotto

  • (n. 100 g) sipuli
  • valkosipulinkynttä
  • rkl oliiviöljyä
  • dl risottoriisiä
  • dl valkoviiniä
  • dl vettä
  • Knorr Fond ”du Chef” kasvisannosfondi
  • (n. 400 g) avokadoa
  • 1/4 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 1dl parmesaania raastettuna
  • tuoretta basilikaa
  1. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit paistokasarissa rasvassa. Lisää joukkoon riisi ja kuullota kunnes riisi muuttuu lasimaiseksi. Lisää viini ja anna viinin imeytyä riisiin.
  2. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita joukkoon annosfondi. Lisää kasvislientä hieman kerrallaan riisin joukkoon. Lisää lientä vasta kun edellinen vesi on imeytynyt riisiin. Jatka, kunnes kaikki neste on käytetty ja riisi on juuri ja juuri kypsää. Aikaa kuluu noin 25 minuuttia. Risoton kuuluu jäädä löysäksi ja meheväksi.
  3. Kuori avokadot, poista kivet ja kuutioi hedelmäliha. Murskaa osa avokadoista haarukalla. Mausta avokado suolalla ja pippurilla. Lisää avokado ja parmesaani risoton joukkoon. Älä enää kuumenna risottoa, sillä avokadon maku muuttuu lämmitettäessä. Ripottele avokadorisoton pinnalle tuoretta basilikaa. Tarjoa risotto heti.

Risotto maistuu sellaisenaan kasvisruokana. Voit tarjota avokadoristtoa myös esimerkiksi paistetun lohen lisäkkeenä. Resepti on julkaistu alun perin K-Ruoka -lehdessä ja verkkosivuilla.

 

IMG_5090

Uunipunajuuret

Punajuuret ovat nyt parhaimmillaan – aivan kuten muutkin kotimaiset juurekset. Olin tosi onnellinen, kun sain tuliaiseksi pussillisen itse kasvatettuja punajuuria naatteineen. Pieniä ovat ruokaihmisen ilot! 🙂

Tein punajuurista tietenkin perinteisiä uunipunajuuria. Tässä yksi tosi helppo ja hyvä ohje:

  • Kuorin ja lohkoin noin kilon verran punajuuria. (Tässä vaiheessa kannattaa muuten käyttää kumihanskoja, jos ei halua pinkkejä käsiä!).
  • Levitin lohkot isoon uunivuokaan ja pyörittelin ne tilkassa rypsiöljyä
  • Maustoin ne tuoreella hienonnetulla rosmariinilla, suolalla ja pippurilla.
  • Paistoin 225 -asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. (Kannattaa testata välillä juuresten kypsyyttä, koska mielestäni uunijuurekset ovat parhaimmillaan, kun ne ovat vielä hieman napakoita.)
  • Lopuksi sekoitin punajuurten joukkoon vähän tummaa balsamicosiirappia.

Helpolla uunipunajuurten ohjeella voit toki tehdä mitä tahansa uunijuureksia. Kypsyysaika vähän vaihtelee, esimerkiksi palsternakka kypsyy todella nopeasti. Jos pidät valkosipulista, niin sitäkin voi lisätä vähän juuresten joukkoon. Tällä kertaa halusin nauttia punajuuret mahdollisimman naturellina, sillä nämä itse kasvatetut punajuuret olivat niin harvinaista herkkua.

Uunipunajuuret voi syödä lähes minkä tahansa ruoan lisukkeena, mutta minä popsin nämä sellaisenaan vuohenjuuston kera. Mikä ihana makuyhdistelmä, nam!

Banaaniletut

Banaaniletut ovat ehdoton aamupalasuosikkini, etenkin viikonloppuisin. Erityisen hyviltä ne maistuvat maustamattoman jogurtin ja hedelmien tai marjojen kanssa. Tai maapähkinävoin kanssa. Tai oikeastaan ihan minkä kanssa tahansa, vaikka ihan sellaisenaan. Resepti on superhelppo!

IMG_9247

Banaaniletut

1 banaani
2 kananmunaa
1/4 tl leivinjauhetta
ripaus kanelia ja kardemummaa

1. Soseuta banaani sauvasekoittimella tai muussaa se haarukalla. Sekoita joukkoon kananmunat, leivinjauhe ja mausteet.
2. Paista letut kuumalla pannulla rasvassa (esim kookosöljyssä tai voissa). Annoksesta tulee 2 isoa tai useampi pieni lettu.

Viikonloppuaamut ovat viikon parhaita hetkiä. Tykkään tehdä kunnon brunssin – vaikka ihan vain itselleni. Brunssin kuuluu hyvää kahvia maitovaahdon kanssa, tuoreita hedelmiä, smoothie, munakasta, leipää, puuroa tai banaanilettuja. Mitä milloinkin mieli tekee. Pari tuntia vierähtää aamupalapöydässä ihan huomaamatta!

Kikherne-kukkakaalipaistos intialaisittain

Arkiruoka ei ole niin hyvin suunniteltua kuin voisi olla, ainakaan tässä taloudessa. Kaapissa olevista raaka-aineista syntyy välillä melko mielenkiintoisia yhdistelmiä, joita ei välttämättä voi resepteiksi kutsua. Tällä kertaa kaapista löytyi munakoisoa ja kikherneitä, lisäksi pakastimessa oli hieman kukkakaalia. Jääkaapissa oli myös avattu tandooritahna, joka on intialainen melko tulinen maustetahna.

Ruoka näyttää vähän mössöltä, kuten useimmat lempiruokani. 🙂

 

Kukkakaalipaistos intialaiseen tapaan.

Kikherne-kukkakaalipaistos

1 munakoiso
1 prk kikherneitä
noin 200 g kukkakaali (pakaste)
1-2 rkl tandooritahnaa (melko tulista, lisää vähän kerrallaan)
2 rkl tomaattipyreetä
1 ½ dl vettä
reilusti tuoretta korianteria ja ruohosipulia
raejuustoa tai turkkilaista jogurttia
1.Paloittele munakoiso kuutioiksi. Huuhtele ja valuta kikherneet. Paloittele myös kukkakaali, mikäli käytät tuoretta.
2.Paista munakoisokuutiot reilussa öljyssä pannulla. Lisää kukkakaalit, kikherneet, tandooritahna, tomaatti ja vesi. Hauduta, kunnes vesi on lähes kokonaan haihtunut ja kasvikset ovat pehmeitä (noin 15 min).
3. Tarjoa turkkilaisen jogurtin kanssa tai syö raejuuston kanssa, niinkuin minä tein.
 


Munakoisoa, kukkakaalia, kikherneitä ja korianteria. Voiko siitä syntyä mitään pahaa?