Tosi helpot runebergintortut

Tosi helpot runebergintortut syntyvät sekoitettavasta taikinasta muffinssien tapaan. Taikina ei vaadi edes vatkaamista, joten ne on helppo leipoa vaikka lasten kanssa.

runebergin torttu

Runebergin päivää vietetään kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä 5.2. Alkuperäisen Fredrika-vaimon kehittelemän tortun reseptistä tulee joka vuosi monenlaisia versioita. Olemme kehitelleet myös K-Ruoka-lehteen muunnoksia perinteisestä runebergintortusta kääretortun, kakun, triflen ja mokkapalojen muodossa. Jos minulta kysytään, niin perinteinen vie silti voiton.

Mikä on paras kaupasta löytyvä runebergintorttu? Tämän vuoden kiintiö alkaa reseptitestailujen jälkeen olla melko täynnä, mutta ensi vuotta varten kuulisin mielelläni suosituksia, jotta selviän vähän vähemmällä maistelulla. Ostin kaupasta pariakin eri merkkiä, mutta en ollut oikein tyytyväinen. Muistelisin, että Fazerin ja Kanniston leipomon tortut olisivat hyviä, mutta tänä vuonna kokeilin muita. Kerro ihmeessä suosituksia, mitä kannattaisi testata seuraavan kerran?

En varmaankaan ole ainoa, jonka keittiöstä puuttuu runebergintorttuvuoka, ja joka haluaisi leipoa mahdollisimman helpot runebergintortut? Runebergintorttuvuoan voi toki korvata esimerkiksi uunin kestävillä kahvikupeilla tai taiteilla vaikka alumiinifoliosta.

Päätin kuitenkin kehitellä helpon, sekoitettavan taikinan, jolla runebergintortut onnistuvat muffinssivuoissa tai muffinssipellillä. Voit leipoa runebergintorttujen tyyliset muffinit vaikka lasten kanssa! Aidot runebergintortut tehdään tietenkin perinteisellä reseptillä, mutta näillä muffinsseilla pääset oikotietä runebergintorttujen makuun.

Helpot runebergintortut eli runeberginmuffinit

2 dl maitoa tai kaurajuomaa
2 kananmunaa
1 dl öljyä tai 100 g voita sulatettuna
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 dl keksimuruja (esim. kaurakeksi)
1 dl mantelijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 tl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria

(10 kpl)

Kostutus: 1 dl vettä, pari tippaa rommiaromia oman maun mukaan, noin 1 rkl sokeria

Kuorrutus: 1 dl tomusokeria, noin 1 tl vettä (tai valmista tomusokerikuorrutetta)

  1. Sekoita maito, munat ja öljy kulhossa.
  2. Sekoita kuivat aineet toisessa kulhossa. Yhdistä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  3. Jaa taikina muffinssivuokiin muffinssipellille (10 kpl).
  4. Paista 200-asteisen uunin keskitasossa 15-20 minuuttia. (Siirrä lopuksi uunin alatasolle paistumaan, mikäli pinta meinaa tummua liikaa.)
  5. Kostuta runebergin tortut kastamalla ne yksitellen muutamaksi sekunniksi lautaselle, jossa on kostutuslientä.
  6. Koristele rennosti vadelmamarmeladilla ja tomusokerikuorrutteella.

Voit käyttää kostutukseen punssia, rommiaromia, karvasmanteliaromia, mantelilikööriä tai sitruunanmehua. Kannattaa kostuttaa tortut jo edellisenä päivänä ennen tarjoamista. Jos tarjoat ne heti, voit lisätä kostutuksen määrää. Kostutus ei kuitenkaan ole välttämätön, sillä nämä runebergintortut ovat meheviä myös ihan sellaisenaan.

Huom! Tortut voi paistaa voidellulla muffinssipellillä, mutta parempi lopputulos tuli paperisissa muffinssivuoissa, jotka oli laitettu muffinssipellin koloihin. Tortut irtosivat jäähtyneinä paperisista muffinssivuoista helposti, joten voit tarjota ne ilman vuokia.

runebergin torttu

Runebergintorttu vai runebergin torttu?

Kirjoitetaanko nimi Runebergin torttu, runebergintorttu vai runebergin torttu? Leivoksen nimi kirjoitetaan virallisten ohjeiden mukaan pienellä kirjaimella yhteen runebergintorttu, vaikka juhlapäivä onkin Runebergin päivä. Jos ruokasanojen kirjoitusasut mietityttävät, kannattaa googlen sijaan kurkistaa oikeinkirjoitusohjeita esimerkiksi Kielikellosta.

Mainos: BookBeat 30 päivän ilmainen kokeilu*

Linkin kautta pääset kokeilemaan BookBeatia maksutta 30 päivän ajan, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Saat 20 tuntia kuunteluaikaa. (Huom! Etu koskee vain uusia BookBeat-käyttäjiä)

(*) merkityt linkit ovat affiliatelinkkejä eli ns. mainoslinkkejä. Niiden klikkaaminen ei maksa sinulle mitään enkä saa klikkaamisesta mitään tuloja. Jos päädyt ostamaan suosittelemani tuotteen, saan siitä pienen korvauksen kiitoksena suosituksesta. Suosittelen vain tuotteita, joita itse käytän tai olen hyväksi havainnut. En suosittele mitään rahasta.

Rapeat sämpylät

Jos et ole vielä testannut helppoja ja ihanan rapeita sämpylöitä, on korkea aika!

Rapeiden sämpylöiden suosio lähti liikkeelle varmastikin Sikke Sumarin rapeakuorisista aamusämpylöistä. Netistä löytyy paljon erilaisia muunnoksia, mutta periaate on sama; taikina sekoitetaan nopeasti illalla, kohotetaan yön yli jääkaapissa, lusikoidaan pellille ja paistetaan kuumassa uunissa. Kokeile eri versioita, käytä haluamiasi jauhoja ja löydä suosikkisi.

”Tein taas niitä Sannan sämpylöitä”, kuulin jälleen yhdeltä tutulta. Kehittelin alla olevan rapeiden sämpylöiden reseptin aikanaan K-Ruoka-lehteen. Näitä sämpylöitä tulee tehtyä melko usein, sillä niiden leipominen on superhelppoa. Ei vaivaamista, ei pyörittelyä, ei sotkua! Kun taikinan pyöräyttää perjantaina jääkaappiin, voi samasta taikinasta paistaa tuoreet sämpylät sekä lauantaina että sunnuntaina. Kätevää!

Nappaa taikinasta pieni osa sivuun ennen suolan lisäämistä. Näin saat pienen taikinan myös vauvalle sopivia sämpylöitä. Vinkin löysin Samasta padasta -sivuston kehutusta Loputtomat ruissämpylät -reseptistä. Poika tykkäsi kovasti, joten näitä tehdään jatkossakin.

rapeat sämpylät

Rapeat sämpylät

6 dl vettä
1/2 pkt hiivaa
1 dl ruisjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl suolaa (huom! Lisää suola vasta lopuksi, jos haluat leipoa sämpylöitä myös vauvalle)
n. 8 dl vehnäjauhoja

  1. Liuota hiiva viileään veteen. Sekoita joukkoon ruisjauhot, kaurahiutaleet ja suola.
  2. Lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan taikinan joukkoon. Sekoita varovasti, älä vaivaa taikinaa. Taikina saa jäädä löysäksi. Peitä kulho ja nosta se jääkaappiin yön yli.
  3. Aamulla: Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Lusikoi taikinasta pellille leivinpaperin päälle. Paista sämpylöitä noin 30 minuuttia hieman alatasoa ylempänä. Älä peitä sämpylöitä paistamisen jälkeen, jotta kuori pysyy rapeana.

Ohrarieska ja munavoi

Ohrarieska, toiselta nimeltään ryynirieska, on unohdettu herkku. Oletko maistanut? Jos tykkäät karjalanpiirakoista, tykkäät varmasti myös tästä! Taisin syödä koko pellillisen ihan huomaamatta.

Eri puolilla Suomea rieskalla tarkoitetaan eri asioita. Ryyneistä tehty ohrarieska on eteläsavolainen perinneherkku. Rieskat ovat usein hyviä keinoja vähentää hävikkiä, sillä niihin saa upotettua ylijääneen perunasoseen tai puuron helposti. Ryynirieskan voisi tehdä ylijääneestä ohrapuurosta, mutta silloin koostumus ja maku ovat hieman erilaisia. Inspiraatio ohrarieskan leipomiseen lähti ohrasuurimoista, joiden parasta ennen -päiväys lähestyi uhkaavasti. Yleensä teen ohrasuurimoista uuniohrapuuroa.

Ohrarieska

1 l piimää
4 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 kananmuna
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
2 rkl sulatettua voita

  1. Sekoita piimä ja ohrasuurimot kulhossa ja anna turvota yön yli jääkaapissa.
  2. Lisää kananmuna, vehnäjauhot ja suola. Vuoraa uunipannu leivinpaperilla ja voitele se sulatetulla voilla.
  3. Levitä taikina uunipannulle ja paista ohrarieskaa 225-asteisen uunin keskitasolla noin 30 min.

Alkuperäinen ohrarieskan resepti on kollegani käsialaa vuosien takaa. Ohjeessa neuvotaan paistamaan rieska 250-asteisessa uunissa, mutta koska oma uunini on aika ärhäkkä, paistoin sen suosiolla hieman miedommalla lämmöllä.

Munavoi

Ohraryyneistä valmistettu rieska maistuu lämpimänä ihan sellaisenaan voin kanssa. Suosittelen kuitenkin tekemään kaveriksi munavoita. Vastustamaton yhdistelmä! Rieska säilyy hyvin jääkaapissa muutaman päivän, mutta se kannattaa lämmittää mikrossa ennen syömistä.

Munavoi

2 kananmunaa
100 g voita

  1. Keitä kananmunat koviksi. Kuori jäähtyneet kananmunat ja hienonna ne haarukalla. Sekoita joukkoon voi. Huom! Munavoi kannattaa ottaa huoneenlämpöön ajoissa, sillä jääkaappikylmänä se on kovaa ja vaikeasti levittyvää.

Lämmittävä linssikeitto

Linssikeitto on yksi helpoimmista arkiruoista. Linssikeiton ainekset löytyvät melko varmasti kaapista, sillä keittoa voi tehdä monella eri tavalla. Linssikeiton pohjaksi riittää, että kaapista löytyy erilaisia tomaattisäilykkeitä ja kuivattuja punaisia linssejä.

Tärkeintä linssikeitossa on maustaminen. Mausteissa ja makuaisteissa on eroja, joten älä noudata ohjetta mausteiden osalta orjallisesti, vaan luota omaan makuusi. Maistele ja lisää mausteita tai suolaa oman makusi mukaan. Itse lisään keittoon melkein aina chiliä tai srirachaa. Linssikeittoa ei ole pakko soseuttaa, mutta pidän siitä enemmän soseutettuna. Keittoon saa täyteläisyyttä esimerkiksi lorauksella ruokakermaa, ”kaurakermaa” tai kookosmaitoa. Keiton pinnalle sopii hyvin esimerkiksi nokare turkkilaista jogurttia tai murennettua fetaa ja tuoretta korianteria. Kuvan keiton pinnalle paistoin grillijuustoa pieninä kuutioina, sillä sitä sattui olemaan jääkaapissa. Ilman näitä lisäyksiä keitto on myös vegaaninen.

Ensimmäisessä reseptissä keiton seassa on kasviksia, toisessa keitossa kookosmaitoa. Toinen keitto on astetta helpompi, sillä kasvisten kuoriminen ja pilkkominen jää pois.

Linssikeitto

Huom! Linssikeitto sopii soseutettuna myös vauvalle, kun lisäät suolan vasta lopuksi Samasta padasta -tyyliin. Jätä vauvan keitosta myös feta ja chili pois. Samasta padasta -kirjassa on myös ihana mausteisen linssipadan ohje, jota kannattaa testata.

Linssikeitto

2 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 perunaa
3 porkkanaa
2 tl paprikajauhetta
2 tl juustokuminaa
2 tl kuivattua korianteria (tai muuta yrttimaustetta)
8 dl vettä
2 dl punaisia linssejä
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
3 rkl tomaattisosetta
1 tl suolaa

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele porkkanat sekä perunat pieniksi paloiksi.
  2. Kuullota kasviksia öljyssä ison kattilan tai padan pohjalla muutama minuutti. Lisää mausteet.
  3. Kaada joukkoon vesi ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää siivilässä huuhdotut linssit. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
  4. Lisää tomaattimurska ja -sose. Kiehauta. (Ota tässä vaiheessa osa keitosta sivuun, jos annat ruokaa vauvalle).
  5. Mausta suolalla ja tarkista keiton maku. Lisää halutessasi tulisuutta, esimerkiksi srirachaa tai chilijauhetta.

Linssikeitto kookosmaidolla

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
2 tl currya
2 tl juustokuminaa
2 dl punaisia linssejä
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
2 tlk (à 400 g) kokonaisia tomaatteja tai tomaattimurskaa
n. 2 dl vettä
2 rkl tomaattisosetta
n. 1 tl suolaa
ripaus mustapippuria ja sokeria

  1. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit ja mausteet öljyssä isossa padassa tai kattilassa.
  2. Huuhdo linssit lävikössä ja lisää ne kattilaan. Kaada kattilaan kookosmaito ja tomaattisäilykkeet. Huuhtele tomaattitölkki vedellä ja lisää vesi kattilaan.
  3. Lisää tomaattisose, suola, pippuri ja sokeri. (Huom! Ota keittoa vauvalle sivuun ennen suolan ja sokerin lisäämistä). Keitä kannen alla 15-20 minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja soseuta keitto halutessasi sauvasekoittimella.


Shakshuka, kaappiruokien kunkku!

Shakshuka

Shakshuka on suosittu brunssiruoka, mutta toimii hyvin lounasruokana tai päivällisenä. Alun perin shakshuka on lähtöisin Lähi-idästä. Sana shakshuka tarkoittaakin sekoitusta, mikä kuvaa hyvin ruokaa.

Kehittelin aikanaan K-ruokaan shakshuka reseptin, jota muokkaan aina kaapissa olevien raaka-aineiden ja fiiliksen mukaan. Usein käytän kikherneitä, joskus shakshukan pohjana on jauhelihakastikkeen loput. Tällä kertaa minulla oli testissä vegaanista VegMe:n jauhelihan kaltaista jauhisrouhetta (VegMe Färs), jota laitoin 1/2 rasiaa. Tuote on soijapohjainen. Chilin voi halutessaan jättää pois.

Shakshuka

1 sipuli
(1 punainen chili)
1 rkl öljyä
1 1/2 tl juustokuminaa
1 tl paprikaa
1 tl suolaa
1 tlk (380 g) kikherneitä
2 rkl tomaattisosetta
1 tlk (400 g) kokonaisia kuorittuja tomaatteja tai tomaattimurskaa
1 dl vettä
4 kananmunaa
ripaus mustapippuria

  1. Kuori ja hienonna sipuli. Hienonna chili. Kuullota sipulia ja chiliä öljyssä syvässä paistinpannussa tai kasarissa. Lisää juustokumina, paprika ja suola.
  2. Kaada pannulle huuhdotut ja valutetut kikherneet. Lisää tomaattisose, tomaattisäilyke sekä 1 dl vettä (huuhdo säilyketölkki vedellä). Jos käytät kokonaisia säilyketomaatteja, riko niiden rakenne lastalla. Kiehauta seos.
  3. Lisää kananmunat kiehuvaan pannuun yksi kerrallaan. Riko kananmuna ensin lasiin, tee tomaattiseoksen pinnalle pieni kuoppa ja kaada kananmuna nopeasti koloon. Älä enää sekoita ruokaa, vaan anna kananmunien hyytyä rauhassa. Hauduta mielellään kannen alla miedolla lämmöllä vielä noin 10 minuuttia, tai kunnes kananmunat ovat hyytyneet kypsiksi. Rouhi pinnalle mustapippuria ja lisää halutessasi fetaa ja tuoreita yrttejä, esimerkiksi korianteria.

Sitruunapasta

Etenkin arjessa yksinkertaiset reseptit ovat usein parhaimpia. Helppo sitruunapasta on ihanaa sellaisenaan, mutta sen voi myös hyvin yhdistää kalan tai broilerin kanssa. K-ruoassa julkaisimme reseptin sellaisenaan, mutta kotona yhdistin sen Kala-Lapin Tulisavu -loimukirjolohen kanssa. Kokeile ja ihastu!

Sitruunapasta

Sitruunapasta

  • 300g tuorepastaa
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 1 sitruuna (noin 2 1/2 tl sitruunankuorta ja 2 rkl sitruunanmehua)
  • 1-2 rkl öljyä
  • 1 tlk (2 dl) kaurakermaa tai ruokakermaa
  • 1/2 tl suolaa
  • ripaus mustapippuria
  • 1-2 dl parmesaaniraastetta
  • persiljaa, basilikaa tai ruohosipulia hienonnettuna
  • (n. 300 g pala loimukirjolohta tai lämminsavulohta)

 

  1. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Kuullota sipulit rasvassa pannulla.
  2. Ota 1/2 dl keitinlientä talteen. Valuta pasta lävikössä ja kaada takaisin kattilaan. Lisää sipulit, kaurakerma, keitinliemi, sitruunanmehu ja -kuoriraaste. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita ja annostele lautasille. Raasta pinnalle reilusti parmesaania sekä hienonnettua yrttiä makusi mukaan.
  3. Poista kirjolohesta nahka ja paloittele kala reiluiksi annospaloiksi. Tarjoa kala sitruunapastan kanssa. (Voit halutessasi lämmittää kalan nopeasti esimerkiksi mikrossa, mutta se ei ole välttämätöntä. )

 

Miksi juuri Kala-Lapin? Tämä ei ole maksettu yhteistyö, mutta minulle tarjoutui mahdollisuus päästä bloggaajien kokkausiltaan, jossa valmistimme erilaisia kalaherkkuja Kala-Lapin tuotteista. Vakuutuin tuotteiden laadusta ja voin siksi suositella lämpimästi heidän tuotteitaan.

 

 

Uunifetapasta pinaatilla

Muutama viikko sitten somessa hehkutettiin ihanaa uunifetapastaa, joka lähti liikkeelle Liemessä-blogista. Pastaa hehkutettiin niin monessa kanavassa, että sitä oli vaikea olla huomaamatta. Ihanan herkullisia kuvia ja kehuja sateli kaikkialta, mutta jostain syystä hittipasta jäi silti testaamatta.

Pinaatti-fetapasta

Rakastan pinaatin ja fetan yhdistelmää, joten mietin onnistuisikohan vastaava uunifetapasta pinaatista? Pari päivää sitten jääkaapista löytyi fetaa, kirsikkatomaattirasia ja pakastimesta pussillinen Pirkka lehtipinaattia. Päätin kokeilla tuunattua hittipastaa, ja kyllä kannatti! Alkuperäistä uunifetapastan reseptiä en ole edelleenkään testannut, mutta se on varmasti vähintään yhtä hyvää!

Uunifetapasta

Uunifetapasta pinaatilla

  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 ps (200 g) lehtipinaattia (pakaste)
  • 1 pkt (200 g) fetaa
  • 1 rs kirsikkatomaatteja
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • 1-2 tuoretta chiliä
  • n. 300 g spagettia
  • (pieni loraus sitruunanmehua tai valkoviinietikkaa)
  1. Kaada öljy uunivuokaan ja levitä päälle jäiset pinaatit. Nosta pinaatin päälle fetajuusto ja kirsikkatomaatit. Ripottele päälle suolaa ja pippuria sekä 1-2 chiliä.
  2. Pane vuoka 200-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.
  3. Keitä sillä aikaa pasta suolassa maustetussa vedessä.
  4. Nosta uunivuoka lopuksi 5-10 minuutiksi uunin ylätasolle.
  5. Sekoita kaikki ainekset valutetun pastan joukkoon. Lisää halutessasi pieni loraus sitruunanmehua tai valkoviinietikkaa. Nauti pinaattifetapasta heti.

Donitsit

Donitsit valmistuvat nopeasti helposta taikinasta, joka ei vaadi edes vatkainta. Vappumunkkien sijaan kokeilin leipoa donitseja donitsipellillä. Vein ne siskonpojan synttäreille ja ne tekivät hyvin kauppansa. Värikkäät donitsit ovat varma hitti vappubrunssilla tai lasten synttäreillä!

K-Ruoan donitsitaikina on helppo, sekoitettava kakkutaikina, joka maustetaan kardemummalla. Donitsien leipominen oli yllättävän helppoa! Pienenä vinkkinä täytyy kuitenkin sanoa, että vuokaa ei kannata täyttää liian täyteen. Taikina kohoaa reilusti uunissa, joten osa donitseista meni umpeen päältä ja näyttivät enemmän muffinsseilta. (Tein niihin heti kuumina reiän, joten lopputuloksessa sitä ei huomannut.) Valmistin 1,5 kertaisen annoksen ja leivoin siitä 18 donitsia. Taikina olisi kannattanut jakaa varmaankin 20-22 donitsiksi, niin donitsit olisivat onnistuneet ilman reikien umpeutumista. Näitä teen toistekin!

Donitsit

3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2-1 tl kardemummaa
50 g voita
1 1/2 dl piimää tai maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
(voita donitsipellin voiteluun)

Tomusokerikuorrutus

noin 3 dl tomusokeria
noin 2 rkl kylmää vettä
(+ haluamaasi geeliväriä, kuvassa vihreää)

1. Sekoita jauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja kardemumma keskenään. Sulata voi. Sekoita voisula, piimä tai jogurtti sekä kananmuna jauhoseokseen.
2. Voitele donitsipellin kolot. Pursota taikina pursotinpussilla donitsipellin kokoihin. Voit myös käyttää pakastepussia, josta leikkaat saksilla kulman auki.
3. Paista donitsit 200-asteisessa uunissa 13-15 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.
4. Mittaa tomusokeri kulhoon. Lisää ensin noin 1 rkl vettä ja sekoita hyvin. Lisää tämän jälkeen geeliväriä tippa kerrallaan, kunnes kuorrutteen väri on sopiva. Lisää loput vedestä tippa kerrallaan, kunnes saat tahnamaisen, mutta hieman valuvan kuorrutteen.
5. Kasta donitsit sileä pinta alaspäin yksi kerrallaan tomusokerikuorrutteeseen ja koristele koristerakeilla.

Maailman paras pannukakku

Onko maailman paras pannukakku olemassa? On varmasti, mutta jokaisella on oma suosikkinsa. Toiselle maailman paras pannukakku on kuohkea ja ilmava, toiselle mehevä ja sisältä hieman taikinainen. Kolmannen pannarin kuuluu olla tiivistä.

Äidin tekemä pannari oli lapsuudessa kaikkein parasta – vaikka se varmasti oli joka kerta erilaista, koska se tehtiin ilman tarkkaa reseptiä. Tämä pannari on tähän mennessä testaamistani resepteistä paras.

Pannukakku

  • 1 l kevytmaitoa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 50 g voita sulatettuna
  1. Vatkaa maidon joukkoon vehnäjauhot, kananmunat, sokeri ja suola. Lisää sulatettu voi taikinaan. Anna taikinan turvota n. 1/2 tuntia.
  2. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipannuun. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 45 minuuttia tai kunnes pannari on kypsä ja pinta on saanut kauniin värin.

Tein tämän pannarin paapalle (90 v.) viemiseksi. Kuulin, että paapan tekisi kauheasti mieli pannaria, mutta mumma ei enää pysty tekemään sitä. Täyden ja painavan pannukakun nostaminen uuniin on liian haastavaa, kun liikkuvuus on mennyt huonoksi. Leivoin pannarin tällä kertaa punaiseen maitoon, leikkasin paloiksi ja vein sen heti lämpimänä mummolaan.

No maistuiko? Pannari teki kuulemma kauppansa. Paappa soitti seuraavana päivänä ja kertoi, että koko pellillinen on tuhottu ja hyvää oli!

Pataleipä

Pataleipä on varmasti yksi viime vuosien suosituimmista resepteistä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on niin ihana, että en ihmettele. Reseptejä löytyy monenlaisia sekä ruokalehdstä että blogeista. Otin ohjeen täältä (K-ruoka), mutta jouduin tuplaamaan taikinan, sillä minulla on vain todella iso Hackmannin pata. Pataleipä onnistui ohjeella hyvin suurennettunakin. Jätin myös auringonkukansiemenet pois.

39cc2-dsc_0458

Pataleipä

14 dl jauhoja (vehnäjauhoja ja/tai hiivaleipäjauhoja)

8 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
n. 3 tl suolaa

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon 42-asteinen vesi ja sekoita nopeasti (älä vaivaa taikinaa). Peitä taikinakulho kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön 12-16 tunniksi.
  2. Kääntele taikinasta kulhossa pyöre leipä (kääntele reunoja leivän alle). Älä vaivaa taikinaa tässäkään vaiheessa. Anna leivän kohota leivinliinalla peitettynä noin 30 minuuttia.
  3. Laita kannellinen valurautainen pata (tilavuus noin 6 litraa) kylmään uuniin ja anna uunin kuumentua 225 asteeseen. Kun uuni on kuuma, lisää leipä kuumaan pataan ja peitä pata kannella. Paista leipää kannen alla noin 35 minuuttia. Poista kansi ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia.
  4. Kumoa leipä jäähtymään hetkeksi ritilän päälle. Kuori pysyy rapeana, kun et peitä leipää leivinliinalla.

Miten onnistui?

Ensimmäinen leipäni ei onnistunut, koska lähdin soveltamaan ohjetta liikaa. Laitoin liikaa ruisjauhoja, jonka vuoksi leipään ei tullut kunnon sitkoa, vaan siitä tuli tiivis ja hieman raaka sisältä. Siinäkin leivässä kuoret olivat niin hyviä, että söin ne silti. Toisella kertaa noudatin ohjetta ja onnistuin täydellisesti. Vaikka patani on suurempi, oli paistoaika suunnillen sama kuin alkuperäisessä ohjeessa.

56df5-dsc_0534


Valmis pataleipä on niin kaunis, että sitä tuntee helposti itsensä astetta paremmaksi kotileipuriksi. Tosiasiassa ne, jotka ovat tehneet pataleipää, tietävät totuuden. Helpompaa leipää ei voi olla! Pataleipää ei vaivata, vaan taikina sekoitetaan ja jätetään yöksi kohoamaan. Jos et ole vielä tehnyt pataleipää, niin suosittelen kyllä kokeilemaan.