Etenkin arjessa yksinkertaiset reseptit ovat usein parhaimpia. Helppo sitruunapasta on ihanaa sellaisenaan, mutta sen voi myös hyvin yhdistää kalan tai broilerin kanssa. K-ruoassa julkaisimme reseptin sellaisenaan, mutta kotona yhdistin sen Kala-Lapin Tulisavu -loimukirjolohen kanssa. Kokeile ja ihastu!
Sitruunapasta
- 300g tuorepastaa
- 1 sipuli hienonnettuna
- 1 sitruuna (noin 2 1/2 tl sitruunankuorta ja 2 rkl sitruunanmehua)
- 1-2 rkl öljyä
- 1 tlk (2 dl) kaurakermaa tai ruokakermaa
- 1/2 tl suolaa
- ripaus mustapippuria
- 1-2 dl parmesaaniraastetta
- persiljaa, basilikaa tai ruohosipulia hienonnettuna
- (n. 300 g pala loimukirjolohta tai lämminsavulohta)
- Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista mehu. Kuullota sipulit rasvassa pannulla.
- Ota 1/2 dl keitinlientä talteen. Valuta pasta lävikössä ja kaada takaisin kattilaan. Lisää sipulit, kaurakerma, keitinliemi, sitruunanmehu ja -kuoriraaste. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita ja annostele lautasille. Raasta pinnalle reilusti parmesaania sekä hienonnettua yrttiä makusi mukaan.
- Poista kirjolohesta nahka ja paloittele kala reiluiksi annospaloiksi. Tarjoa kala sitruunapastan kanssa. (Voit halutessasi lämmittää kalan nopeasti esimerkiksi mikrossa, mutta se ei ole välttämätöntä. )
Miksi juuri Kala-Lapin? Tämä ei ole maksettu yhteistyö, mutta minulle tarjoutui mahdollisuus päästä bloggaajien kokkausiltaan, jossa valmistimme erilaisia kalaherkkuja Kala-Lapin tuotteista. Vakuutuin tuotteiden laadusta ja voin siksi suositella lämpimästi heidän tuotteitaan.
Yksi kommentti artikkeliin ”Sitruunapasta”