Olen aina tykännyt sienestämisestä. Vaikka vihasin lapsena sieniä ja nypin jopa herkkusienet pois pizzasta, pidin silti sienestämisestä. Lähdin usein ystäväperheen mukaan heidän mökille ja sienestimme koko viikonlopun yhdessä. Tykkäsin syksyisestä metsästä, raikkaasta ilmasta ja sienestämiseen liittyvästä jännityksestä sekä löytämisen riemusta.
Sittemmin olen oppinut myös syömään sieniä, onneksi! Se on lisännyt sienestyksen riemua. Säilön sienet yleensä kuivattamalla tai pakastamalla, mutta parhaimmillaan sienet ovat mielestäni heti tuoreina. Teen sienistä vaihtelevasti sienipirakkaa, sieniristtoa, pastaa, keittoja. Sieni on todella monipuolinen raaka-aine. Se sopii myös maustamaan monia arkiruokia. Saatan esimerkiksi murentaa kuivattuja mustatorvisieniä vaikkapa lasagnen joukkoon.
Tällä kertaa leivoin suppilovahveropiirakan, jonne lisäsin myös hieman tatteja. Voit tehdä piirakan mistä tahansa sienistä, vaikkapa kaupan herkkusienistä. Pekoni tuo piirakkaan makua ja suolaisuutta, joten suolaa ei välttämättä tarvitse erikseen lisätä. Pekonin voi toki jättää pois, mikäli haluaa piirakasta kasvisversion. Tällöin suolaa kannattaa lisätä ainakin 1 tl. Tämä sienipiirakka on vakioreseptini, jonka ohjetta on pyydetty useamman kerran.
Suolainen piirakkapohja on suosikkireseptini, se kannattaa napata talteen. Käytän sitä usein leipoessani suolaisen piirakan . Alkuperäinen ohje on kollegan käsialaa (K-Ruoka).
Sienipiirakka
Pohja
- 2 dl ruisjauhoja
- 1 dl vehnäjauhoja
- ½ tl suolaa
- 100 g voita
- 2 rkl vettä
Täyte
- 1 pkt (140 g) pekonia
- n. 6 dl suppilovahveroita ja tatteja (tai 2 rs herkkusieniä)
- 1 iso sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 2 dl ruokakermaa tai ”kaurakermaa”
- 2 kananmunaa
- ripaus mustapippuria
- 2 dl emmentaljuustoraastetta
- Sekoita keskenään jauhot, suola ja pehmeä rasva. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
- Painele taikina voidellun piirakkavuoan (Ø 25 cm) pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin 15 minuutiksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
- Puhdista ja paloittele sienet. Hienonna pekoni. Hienonna myös kuorittu sipuli ja valkosipulinkynnet.
- Ruskista pekoni pannulla. Lisää sipulit pannulle kuullottumaan. Lisää myös sienet ja hauduta kuumalla pannulla niin, että neste haihtuu lähes kokonaan.
- Levitä sieni-sipuliseos esipaistetun pohjan päälle. Sekoita kananmunat ja ruokakerma, mausta mustapippurilla. Kaada seos vuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste.
- Paista sienipiirakka 200-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä.
Tänä vuonna sienisato on ollut lämpimään ja kuivaan kesään nähden yllättävän hyvä. Vielä ehtii, joten kannattaa ehdottomasti lähteä sieniretkelle!
Yksi kommentti artikkeliin ”Sienipiirakka”