Törkeen hyvä kasvispiirakka

Vähän törkeä otsikko, mutta minkäs teet! Tästä kasvispiirakasta tuli niin hyvä, että vannoutunut lihansyöjä meinasi kotiin tullessaan syödä koko piirakan. Ruokahalu ei hävinnyt edes sen jälkeen, kun kerroin piirakkapohjan olevan kaiken lisäksi gluteeniton.

kasvispiirakka

Ostin suuren kimpun tuoretta pinaattia aasialaisesta ruokakaupasta Itä-Helsingistä. Jääkaapissa oli pala fetaa ja kaapissa gluteenitonta jauhoseosta. Siitä se ajatus sitten lähti. Piirakka onnistuu myös pakastepinaatilla, mutta kannattaa tehdä tuoreella, jos vain onnistuu saamaan sellaista käsiinsä.

pinaatti

Vaikka et heti innostuisi leipomaan, kannattaa napata gluteenittoman piirakkapohjan resepti talteen, sillä se on oikeasti älyttömän hyvä. Se maistuu rukiiselta piirakkapohjalta, jota yleensä käytän suolaisiin piirakoihin. Käytin Pirkka tummaa gluteenitonta jauhoseosta. En voi luvata, että ohje toimisi yhtä hyvin muilla seoksilla, sillä jauhoseoksissa on suuria eroja. Tein gluteenittoman piirakkapohjan öljyyn, ja se toimi todella hyvin. Piirakkapohja on siis myös maidoton ja vegaaninen. Täydellinen suolaisen piirakan pohja juhliin!

Gluteeniton piirakkapohja

2 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta (Pirkka)
1 dl kaurajauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl öljyä
1 dl vettä

  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Painele voideltuun tai öljyttyyn piirakkavuokaan.
  2. Esipaista pohjaa 225-asteisen uunin alatasolla noin 10 minuuttia ennen täyttämistä.

Ihana pinaatti-fetapiirakka

300 g tuoretta pinaattia (tai pakastettua lehtipinaattia)
1 iso valkosipulinkynsi
ripaus suolaa ja pippuria
1 tl sitruunanmehua
1 pkt (200 g) fetaa
1/2 dl kaurajuomaa tai maitoa
2 kananmunaa

  1. Valmista ensin gluteeniton piirakkapohja ohjeen mukaan.
  2. Leikkaa tuoreen pinaatin varret pienemmiksi paloiksi. Leikkaa myös lehtiä pienemmiksi, mikäli ne ovat todella suuria.
  3. Hauduta pinaattia pannulla ilman rasvaa miedolla lämmöllä niin kauan, että siitä irtoava neste on lähes täysin haihtunut. (Jos neste ei meinaa millään haihtua, voit valuttaa pinaatin lävikössä.) Lisää hienonnettu valkosipulinkynsi ja mausta pinaatti ripauksella suolaa ja pippuria. Lisää sitruunanmehu.
  4. Murustele feta pannulle. Sekoittele, kunnes feta on sulanut. Kaada täyte esipaistetun piirakkapohjan päälle.
  5. Sekoita kananmunat kaurajuoman joukkoon ja kaada täytteen päälle. Sekoittele hieman, jotta munamaito sekoittuu hieman pinaattitäytteen kanssa.
  6. Paista 225-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia, tai kunnes kasvispiirakka on saanut kauniin värin.

Kokeile myös ihanaa kasvispiirakkaa, joka aiheuttaa aina ihastelua.

Advertisement

Parsa on nyt parhaimmillaan

Ihana parsa maistuu keväällä monessa muodossa. Jos saisin valita, söisin parsaa keväällä joka päivä. Ja välillä syönkin!

Parsan kypsennykseen on yhtä monta neuvoa kuin kokkiakin. Listasin mun tavat käsitellä parsaa.

  • En kuori parsaa, jos se on tuoretta ja ohutkuorista. Jos kuitenkin joudun kuorimaan, niin kuorin parsat mahdollisimman ohuelti.
  • Napsautan tyven poikki käsin. Se katkeaa aikalailla itsestään siitä kohti, mistä pitääkin. Taivutan ja napsautan poikki. Mahdollisimman vähän tietenkin, eli aloitan taivuttamisen parsan päästä. Tässä ei kuitenkaan kannata pihistellä, sillä parsan puiseva tyvi ei maistu hyvältä.
  • Kypsennän parsat pääosin mikrossa. Kyllä, mikrossa parsasta tulee parasta! Minulla on mummolta lahjaksi saatu höyrykääre (Lekue-merkkinen, jota myydään näköjään mm. täällä), jonne on helppo laittaa kerta-annos parsaa. Höyrykääreeseen lorautan tilkan vettä ja kuumennan mikrossa 2-3 minuuttia. Parsa on näin aivan täydellistä: sopivan kypsää ja napakkaa, sekä kauniin vihreää. (Höyrykääre on muuten aivan loistava apuväline keittiössä. Teen höyrykääreellä usein myös parsakaalia, joka pysyy siten kauniin vihreänä.)
  • Parsa ei mielestäni oikeastaan missään tilanteessa vaadi keittämistä. Sille riittää pyöräytys pannulla, grillissä tai uunissa. Tykkään, että kasviksissa on purutuntumaa.
  • Mitä syödä parsan kanssa? Yksinkertaiset maut sopivat parsan kanssa parhaiten: suola, pippuri, öljy, balsamicosiirappi, parmesaaniraaste tai sitruuna sopivat parsan kanssa arkisin. Hollandaisekastike ei ehkä kuulu arkiruokien joukkoon, mutta on ihana klassikkoyhdistelmä parsan kanssa.
  • Parsa on monipuolista. Se maistuu ihan sellaisenaan alkupalana, lisäkkeenä tai pääruokana. Parsa on ihanaa parmankinkkuun tai pekoniin käärittynä, salaatissa, piirakassa, pastassa, risotossa, sosekeittona tai esimerkiksi eggs benedict -leivissä uppomunien kanssa. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kokeile myös ihanan sitruunapastan kanssa!

Tässä vielä pari hyvää parsareseptiä. Olin aikanaan kovin innoissani tästä ensimmäisestä, johon keksin suikaloida parsat kuorimaveitsellä. Kannattaa kokeilla parsaa eri tavoin valmistettuna!

Parsa uunissa

Tein keväällä 2020 uunifetapastasta inspiroituneena uunifetaparsaa. Kuva ja resepti jäi silloin jakamatta, mutta onneksi parsasesonki tulee joka vuosi uudestaan! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten tässä se tulee: uunifetaparsa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Uunifetaparsa maistuu ihan sellaisenaan alkupalana tai lämpimänä salaattina. Jos kaipaat tuhdimpaa ruokaa, paloittele parsat ja sekoita joukkoon kypsäksi keitettyä (tuore)pastaa uunifetapastan tapaan.

Uunifetaparsa

nippu parsaa (kuvassa vain 1/2)
oliiviöljyä
paketti fetaa
mustapippuria
hieman juoksevaa hunajaa
(sitruunanmehua)
(muutama kirsikkatomaatti)

  1. Napsauta parsoista paksu tyvi pois. Pane parsat uunivuoan pohjalle ja kaada päälle hieman oliiviöljyä.
  2. Mausta pippurilla, hunajalla ja halutessasi sitruunanmehulla. Lisää vuokaan halutessasi muutama kirsikkatomaatti.
  3. Paista 200-asteisen uunin yläosassa noin 15 minuuttia, tai kunnes parsat ovat hieman pehmenneet ja feta on saanut väriä pintaan. Herkuttele sellaisenaan tai pätki parsat ja sekoita ne tuorepastan joukkoon uunifetapastan tapaan.

(Uunifetaparsa lisätty 4/2021)