Kesäporkkanat ja varhaiskaali ovat ihania sellaisenaan tai esimerkiksi coleslaw-salaatissa. Tällä kertaa halusin kuitenkin tehdä niistä jotain lämmintä ruokaa, mutta ei tehnyt mieli perinteistä kaalilaatikkoa. Näin syntyi varhaiskaaliwokki, jonka kastikkeeseen laitoin maapähkinävoita ja hoisin-kastiketta. Nam!
Jaoin Instagramissa kuvan wokista ja sen reseptiä kyseltiin kovasti, joten lupasin kirjoittaa sen blogin puolelle. Jääkaapissa oli varhaiskaalia, kesäporkkanoita ja paketti broilerin jauhelihaa. Meinasin tosiaan tehdä niistä jonkinlaisen kaalilaatikon, mutta se tuntui jotenkin syksyiseltä. Siitä se idea sitten lähti.. Nappaa idea ja tuunaa omaan makuusi sopivaksi!
Varhaiskaaliwokki
125 g vehnänuudeleita n. 700 g varhaiskaalia suikaloituna 3 kesäporkkanaa viipaloituna 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna n. 2 rkl seesamiöljyä 400 g broilerin jauhelihaa (tai 1 pkt esim. härkistä) 1 tl suolaa 3 rkl maapähkinävoita 2-3 rkl hoisin-kastiketta 2 rkl soijakastiketta 1-2 rkl limetinmehua
Ruskista jauheliha tai härkis öljyssä isolla paistinpannulla tai wokissa. Mausta suolalla. Lisää valkosipuli ja hetken kuluttua myös kaali ja porkkanat. Sekoittele, kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet.
Lisää nuudelit, maapähkinävoi, hoisin-kastike, soija ja limetinmehu. Kääntele sekaisin.
Ripottele pinnalle lopuksi suolapähkinät, kevätsipuli, chili ja halutessasi korianteria. Maista ja lisää kastikkeita tarvittaessa. Maustekastikkeissa voi olla isojakin eroja. Tarjoa wokki hoisin-kastikkeen kanssa.
Toisinaan on kiva valmistaa ja syödä jotain oikein perinteistä. Siispä tänä vuonna pääsiäisaterialla oli ihania valkosipuliperunoita, suussa sulavaa karitsan potkaa ja parsaa. Jälkiruoaksi herkuttelimme sitruunamutakakkua. Näille kaivattiin kuitenkin reseptiä, joten kirjoitin ohjeet pyynnöstänne blogin puolelle. Tämä ateria maistuu kyllä muulloinkin, ei ole tarpeen odottaa pääsiäiseen asti. Ainakin valkosipuliperunoita pitäisi ehdottomasti tehdä useammin!
Ateriasta riittää ainakin neljälle. Meitä oli 3 aikuista ja yksi taapero. Ruokaa oli riittävästi, sillä söimme näistä lounaan myös seuraavana päivänä.
Valkosipuliperunat
1 1/2 kg perunaa (yleisperuna, keltainen pussi) öljyä paistamiseen 6 valkosipulinkynttä hienonnettuna 1 1/2 tl suolaa 4 dl kuohukermaa
Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi esimerkiksi mandoliinilla. Paista perunaviipaleet muutamassa osassa kuumalla pannulla. Voit jättää paistamisen väliin, mutta näin perunoista tulee erityisen herkullisia.
Sekoita uunivuokaan kerroksittain perunaviipaleita, valkosipulia ja suolaa. Kaada päälle kerma.
Paista perunoita 200-asteisen uunin alatasolla noin 1 tunti. Peitä lopuksi foliolla, jos perunat meinaavat tummua liikaa.
Marinoin karitsan maailman parhaalla marinadilla, jota olen käyttänyt lukuisia kertoja karitsan marinointiin. Marinadin pohja on alun perin kollegani käsialaa. Marinoinnin jälkeen ruskistin potkien pinnat kuumassa padassa, kaadoin marinadin pataan ja lisäsin joukkoon lientä, sipulia ja porkkanoita. Marinadi on mitoitettu noin 1 kg:lle karitsaa, mutta se riitti hyvin kahden suurehkon potkan marinointiin.
Paras marinadi karitsalle
3-4 oksaa tuoretta rosmariinia (tai noin 3 rkl kuivattua) 3-4 valkosipulinkynttä (kuori ja viipaloi) 3 rkl öljyä 2 rkl punaviini- tai balsamiviinietikkaa 2 1/2 rkl soijakastiketta noin 1/2 tl mustapippuria
Hienonna rosmariinit. Sekoita marinadi, pyörittele liha marinadissa ja anna marinoitua muutama tunti tai mieluiten yön yli. Kääntele välissä, jotta lihat marinoituvat tasaisesti.
Marinoi karitsat yllä olevalla marinadilla. Säästä marinadi.
Ruskista potkat kuumassa padassa rasvassa. Kaada marinadi pataan. Lisää pataan kuoritut ja paloitellut porkkanat sekä sipuli. Lisää tomaattisose, viini ja mausteet. Kuumenna.
Hauduta pataa 125-asteisessa uunissa noin 3-4 tuntia, tai kunnes liha irtoaa helposti luista. Käännä potkat paistamisen puolivälissä.
Parsasalaatille ei ole kovin tarkkaa reseptiä. Käsittelin puolikkaan nipun parsaa ja puolikkaan paketin varsiparsakaalia (eli huuhtelin ne ja poistin kovan kannan). Paistoin parsat ja varsiparsakaalit kevyesti pannulla öljyssä. Maustoin ne suolalla ja pippurilla. Levitin parsat tarjoiluvadille, lisäsin basilikaa, kirsikkatomaatteja ja puolikkaan paketin fetaa. Päälle puristin vielä hieman sitruunanmehua ja valutin oliiviöljyä.
Näiden lisäksi olin valmistanut aterialle minttujogurttikastikkeen, joka unohtui jääkaappiin. Onneksi emme kaivanneet sitä ollenkaan! Kastike maistui kuitenkin hyvin seuraavan päivän aterialla, joten kannattaa tehdä.
Sitruunamutakakku toimi hyvin pääsiäisaterian pirteänä jälkiruokana. Suklaisen mutakakun pikkusisko on ilmeisesti Ruotsista lähtenyt hittiresepti, jota oli aika testata.
Ramen-keitto on japanilainen nuudelikeitto, jonka pohjana on pitkään haudutettu herkullinen liemi. Ramen onnistuu kuitenkin myös pikaversiona. Halusin kehitellä helpon ja nopean ramen-keiton reseptin, jolla voisi päästä fiilikseen vähemmällä vaivalla. Keitto on valmis puolessa tunnissa, kun käytät siihen kaupan valmiiksi kypsennettyä grillibroileria.
Ramen-keittoja ja reseptejä on erilaisia. Tämä ei siis ole aito ja autenttinen resepti, jos sellaista on olemassakaan. Olen syönyt ramenia Japanissa ja Suomessa, ja keitot ovat olleet aina todella erilaisia. Esimerkiksi Osakassa keiton seassa oli nuudelien lisäksi vain suikaloitua kaalia ja erittäin rasvainen porsaan kylkiviipale. Käymme silloin tällöin Momotokossa syömässä. Tällä reseptillä pääsin aika lähelle Momotokon ramenia, vaikka tietenkään nopea versio ei korvaa pitkään hauduteltua lihalientä. Mausteissa ja maustekastikkeissa on paljon eroja mm. suolaisuudessa, joten kannattaa aina luottaa omaan makuaistiin ja lisätä mausteita sen mukaan.
Huom! Katso ihanien soijamarinoitujen kananmunien resepti alempaa.
Ramen-keitto
(4 annosta)
3 broilerin koipireittä (kypsää, perattua lihaa noin 350 g)
1,5 l vettä 1 kasvisliemikuutio tai kanaliemikuutio 1-2 rkl misotahnaa *) 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna pala inkivääriä hienonnettuna 2 tl sokeria 1 rkl seesaminsiemenöljyä 1-2 rkl soijakastiketta
Lisäksi
n. 300 g ramen-nuudelia tai vehnänuudelia 100 g maissia (pakaste) 100 g lehtipinaattia (pakaste) rapeaa valkosipulia chili-seesaminsiemenöljyssä (Pirkka Parhaat) 3 vartta kevätsipulia hienonnettuna (n. 1,5 dl) 4 kananmunaa keitettynä (ks. resepti alla)
Paista broilerit kypsäksi uunissa. Jäähdytä ja irrota lihat luista. Paloittele liha sopiviksi suupaloiksi. Voit myös käyttää kaupan valmiiksi grillattuja broilerin koipireisiä tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi tofua tai porsaanlihaa.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää joukkoon liemikuutio, misotahna, valkosipulit, inkivääri, sokeri, öljy ja soija. Anna liemen kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. (Raaka-aineissa on eroja. Maistele lientä ja lisää tarvittaessa soijaa, misoa, sokeria tai seesaminsiemenöljyä niin, että saat liemestä umamisen ja maukkaan. Lisää halutessasi myös hieman chiliä. Toisinaan laitan liemeen myös hieman suolaa, jos soijan suolaisuus ei riitä.)
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne. Kuumenna jäiset maissit mikrossa pakkauksen ohjeen mukaisesti. Sulata myös pinaatti pakkauksen ohjeen mukaan esimerkiksi mikrossa tai pannulla (vaihtoehtoisesti voit lisätä pinaatin ja maissit suoraan liemen joukkoon).
Jaa broilerit ja nuudelit lautasille. Kaada kuuma liemi annosten päälle. Lisää pinaatit, maissit, kevätsipuli ja halkaistu kananmuna. Tarjoa lisäksi ihanaa rapeaa valkosipulia tai haluamaasi chilikastiketta.
*) Miso on japanilainen, käyneistä soijapavuista tehty tahna. Käyttämäni miso on ostettu Japanista. Se on väriltään tummanpunaista, lähes mustaa. Misotahnoissa on eroja, joten lisää misoa tarpeen mukaan. Käytin itse noin 2 rkl. Mison voit korvata halutessasi esimerkiksi liemikuutiolla tai lisäämällä makua muilla keinoilla, vaikkapa soijalla tai kalakastikkeella.
Vinkki! Ramen-keitto onnistuu myös lohesta. Levitä lohiviipaleita keittolautaselle, mausta ne suolalla, soijalla ja riisiviinietikalla. Kaada kuuma liemi lohiviipaleiden päälle, niin kalat kypsyvät juuri sopivasti.
Ramen-keittoon sopii näiden lisäksi myös esimerkiksi sokeriherneet, erilaiset sienet, merileväsuikaleet ja katkaravut.
Soijamarinoidut kananmunat
Ramen-keiton kanssa kannattaa ehdottomasti tehdä ihania soijamarinoituja kananmunia. Parhaimpaan lopputulokseen pääset, kun panet kananmunat jääkaappiin marinoitumaan jo edellisenä päivänä. Soijamarinadi tekee kananmunien pintaan ihanan umamisen ja makeansuolaisen pinnan. Soijamarinoidut kananmunat maistuvat myös muissa ruoissa, keitoissa ja salaateissa.
Keitä kananmunia noin 7 minuuttia ja jäähdytä ne kylmässä vedessä. Kuori jäähtyneet munat. Sekoita marinadin ainekset kulhossa. Pane kananmunat marinadiin niin, että ne peittyvät mahdollisimman hyvin (tai kääntele niitä marinoitumisen aikana). Anna kananmunien marinoitua jääkaapissa vähintään 3 tuntia, mieluiten yön yli.
Linkin kautta pääset kokeilemaan BookBeatia maksutta 30 päivän ajan, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Saat 20 tuntia kuunteluaikaa. (Huom! Etu koskee vain uusia BookBeat-käyttäjiä)
(*) merkityt linkit ovat affiliatelinkkejä eli ns. mainoslinkkejä. Niiden klikkaaminen ei maksa sinulle mitään enkä saa klikkaamisesta mitään tuloja. Jos päädyt ostamaan suosittelemani tuotteen, saan siitä pienen korvauksen kiitoksena suosituksesta. Suosittelen vain tuotteita, joita itse käytän tai olen hyväksi havainnut. En suosittele mitään rahasta.
Lapinukon keitto on täyttävä ja tuhti keitto, joka maistuu loistavasti hiihtolenkin tai pulkkailun jälkeen. Poronkäristys, sulatejuusto ja kasvikset muodostavat täyteläisen ja herkullisen kokonaisuuden, jonka voi vielä kruunata leipäjuustolla ja puolukoilla. Oletko maistanut?
Lapinukon keitto
n. 700 g kiinteää perunaa 2 (n. 200 g) porkkanaa 1 (150 g) palsternakka 1 (100 g) sipuli (2 valkosipulinkynttä hienonnettuna) n. 500 g poronkäristystä (pakaste) 2 rkl öljyä 1 l vettä n. 1 tl suolaa 250 g sulatejuustopala (viherpippuri tai savuporo) 1 dl persiljaa hienonnettuna
Lisäksi leipäjuustoa ja puolukoita
Kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja palsternakka. Hienonna kuorittu sipuli.
Ruskista käristysliha valurautapadassa tai pinnoitetussa kattilassa rasvassa. Lisää sipuli ja kuullota se läpikuultavaksi. Lisää myös muut kasvikset ja kääntele niitä hetki.
Mittaa pataan vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua noin 15 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.
Lisää paloiteltu sulatejuustopala ja kuumenna keitto vielä kiehuvaksi. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa oman makusi mukaan. Lisää lopuksi persilja keiton pinnalle. Tarjoa esimerkiksi leipäjuustokuutioiden ja puolukoiden kanssa.
Huom! Lisää keittoon halutessasi myös selleriä tai purjoa. Keittoon voisi lorauttaa lisäksi kermaa, mutta meidän makuun keitto oli jo sen verran tuhtia, että kerma jäi lisäämättä. Lämmitimme keittoa seuraavana päivänä ja lisäsimme sen sijaan melko reilusti vettä. Persilja jäi vahingossa kuvista pois, mutta persilja kuuluu keittoon.
Poronkäristyksestä valmistettu lapinukon keitto tuo kivaa vaihtelua arkisiin keittoihin.
Made on keskitalven sesonkiherkku, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Mateen mieto ja hienostunut maku ei vaadi juuri muita mausteita kuin suolaa. Siitä syntyy ihana keitto, mutta mateen voi hyvin paistaa myös ihan sellaisenaan fileenä pannulla. Kaupasta saa madetta valmiiksi nyljettynä tai jopa valmiina fileinä, joten kalan käsittelyä ei kannata turhaan jännittää.
Ostimme kokonaisen mateen kaupasta, sillä mies halusi harjoitella mateen käsittelyä. Hyviä videoita ja ohjeita mateen nylkemiseen ja käsittelyyn löytyy melko paljon. Käsittelimme mateen tämän Kespron videon avulla. Mateen maksa ja mäti kannattaa myös ottaa talteen!
Madekeitto
800 g kiinteää perunaa 1 (150 g) sipuli 1 valkosipulinkynsi 2 rkl voita 8 dl kalalientä 8 kokonaista maustepippuria 1 – 2 laakerinlehteä n. 1 tl suolaa n. 600 g madetta ruodottomana fileenä 1 prk (2 dl) ruokakermaa, kaurakermaa tai kermaa ½ dl tilliä
Jos sinulla on kokonainen (nyljetty) made, keitä perkeistä ensin helppo kalaliemi (ohje reseptin lopussa).
Kuori ja paloittele perunat. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi. Kuullota sipuleita rasvassa kattilan pohjalla, kunnes ne ovat läpikuultavia. Lisää perunat ja paista niitä hetki sekoitellen.
Lisää liemi ja mausteet. (Lisää suolaa oman maun mukaan riippuen siitä, onko kalaliemessäsi valmiiksi suolaa.) Keitä noin 10 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä.
Paloittele kala reiluiksi paloiksi ja lisää keittoon. Keitä 2-3 minuuttia. Lisää kerma sekä tilli. Maista keittoa ja lisää tarvittaessa suolaa. Tarjoa tuoreen ruisleivän kanssa.
Helppo kalaliemi
Yksinkertaisimmillaan kalaliemi syntyy näin: pane kalan perkeet kattilaan. Lisää vettä sen verran, että perkeet peittyvät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 15 minuuttia. Siivilöi liemi. Jos haluat, voit lisätä kattilaan perkeiden kanssa esimerkiksi lohkotun sipulin mutta se ei mielestäni ole välttämätöntä. Lisään suolan aina vasta valmiiseen ruokaan. Näin tiedän, että esimerkiksi pakastamassani kalaliemessä ei ikinä ole valmiiksi suolaa.
Huom!
Madekeitto tehdään useissa resepteissä siten, että kala keitetään ensin kokonaisena tai paloiteltuna, ja perataan keittämisen jälkeen. Teimme mieluummin toisin, eli perkasimme kalan ensin ja keitimme liemen perkeistä erikseen. Kumpi sopii sinulle paremmin? Esimerkiksi Marttojen madekeitto ja K-Ruoan madekeitto on tehty kokonaisena keitetystä kalasta. Valitse itsellesi mieluisampi tapa, lopputulokseen tavalla ei ole juuri vaikutusta.
Uuniperuna on turhaan unohdettu retroherkku 90-luvulta. Mikä sen parempaa, kuin uunissa pehmeäksi muhineet perunat ja pari herkullista kastiketta? Tein ennen joulua pitkästä aikaa uuniperunoita. Valkosipulinen katkarapuskagen ja mätidipin vegeversio olivat meillä tarjolla myös jouluaattona saaristolaisleivän kanssa. Kastikkeet sopivat mainiosti myös blinien kanssa!
Uuniperunat valmistan aina ilman foliota, sillä folio on oikeastaan turha (ellet halua kypsyttää perunoita hiljalleen pienellä lämmöllä, jolloin folio estää perunoiden kuivumisen). Folio eristää lämpöä ja tekee perunankuorista helposti vetisiä. Pistelen pestyihin perunoihin reikiä haarukalla ja heitän ne uunin ritilälle kypsymään. Paistoin perunat 225-asteisessa uunissa vajaan tunnin verran, sillä perunat olivat melko pieniä. Kypsyyttä kannattaa kokeilla haarukalla ja jatkaa paistamista, kunnes perunat ovat pehmeitä. Paistamisen aikana ehtii hyvin valmistaa kastikkeet.
Himo uuniperunoihin lähti valkosipulisesta katkarapukastikkeesta, jota söimme lapsena aina uuniperunoiden kanssa. Soitin äidille kysyäkseni kastikkeen ohjetta ja tein siitä oman version. Kastikkeen ainekset ovat oikeastaan skagenrörasta tutut, paitsi meidän kastike oli valkosipulinen. Valkosipulin voi tietenkin jättää halutessaan pois. Ranskankerman lisäksi kastikkeeseen voisi lisätä myös hieman majoneesia, mutta tällä kertaa tein ilman.
Sulata katkaravut ja valuta ne huolellisesti. Sekoita katkaravut ranskankerman joukkoon. Lisää tilli, (punasipuli), valkosipuli sekä sitruunanmehu ja -kuori. Mausta mustapippurilla, suolalla ja sokerilla.
Huom! Voit tarjoilla punasipulin erillisestä kulhosta, jos kaikki syöjät eivät pidä sipulista.
Toinen kastike sai inspiraation perinteisestä joulupöytämme mätimoussesta, josta näkyikin tänä jouluna paljon erilaisia versioita somessa mätidipin nimellä. Halusin kokeilla version, joka sopii myös kaikille niille, jotka eivät syystä tai toisesta syö mätiä. Olin keittänyt valmiiksi pakastimeen mustia belugalinssejä, joten käytin dippiin niitä. Mädin voi korvata myös Cavi-art-merilevävalmisteella. Kokeilin dipin sekä ranskankermalla että vegaanisella kaurafraichella.
Kasvissyöjän mätidippi
2 dl (n. 100 g) belugalinssejä keitettynä (tai noin 100 g Cavi-artia tai mätiä) 2 rs (à 150 g) kaurafraichea 1 pieni (60 g) punasipuli hienonnettuna 1-1 1/2 rkl sitruunanmehua (1/2 tl raastettua sitruunankuorta) 1 ruukku ruohosipulia hienonnettuna 1/2-1 tl suolaa mustapippuria sokeria
Sekoita jäähtyneet ja valutetut linssit kaurakermaan. Lisää hienonnettu punasipuli, sitruunanmehu ja -kuori sekä ruohosipuli. Sekoita ja maista. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sokerilla.
Kurpitsasesonki on vielä käynnissä. Oletko koskaan testannut spagettikurpitsaa? Sen valmistaminen on todella helppoa! Yksinkertainen kastike valmistuu liedellä samalla kun kurpitsa kypsyy uunissa. Suomalaista spagettikurpitsaa näyttäisi olevan parhaillaan tarjolla todella edullisesti (1-1,5 e/kg), joten ainakaan hinnan ei pitäisi olla esteenä.
Tein spagettikurpitsan päälle todella yksinkertaisen jauhelihakastikkeen, jotta reseptiin olisi matala kynnys tarttua ja se olisi toteutettavissa mahdollisimman pienellä vaivalla. Halusin myös, että itse kurpitsa maistuu, joten kastike on melko maltillisesti maustettu. Tuunaa kastiketta omaan makuusi sopivaksi ja vaihda halutessasi jauhelihan tilalle joku kasviproteiinivalmiste.
Spagettikurpitsa
1 (n. 1,6 kg) spagettikurpitsa 1/2 tl suolaa öljyä pippuria
Puolita spagettikurpitsa pitkittäin kahtia ja koverra siemenet pois lusikalla. Nosta kurpitsat pellille leivinpaperin päälle. Valuta leikkauspinnoille hieman öljyä ja ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Kypsennä kurpitsanpuolikkaita 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia tai kunnes ne pehmenevät.
Valmista sillä välin kastike. Ruskista jauheliha pannulla (voit korvata jauhelihan kasviproteiinivalmisteella). Lisää paseerattu tomaatti, tomaattisose ja mausteet. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä vähintään 20 minuuttia.
Koverra spagettikurpitsan sisusta haarukoiden avulla irti kuoresta siten, että siitä muodostuu irtonaista ”spagettia”.
Jaa kastike kurpitsanpuolikkaiden päälle. Lisää juustoraaste pinnalle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, tai kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä. Nosta kurpitsat tarjolle sellaisinaan. Kuori toimii kätevänä tarjoiluastiana.
Vinkki! Kastike on tarkoituksella simppeli ja mieto, mutta lisää siihen oman makusi mukaan sipulia, valkosipulia tai esimerkiksi chiliä, tai tarjoa kurpitsabolognesen kanssa srirachaa. Voit myös korvata paseeratun tomaatin valmiiksi maustetulla tomaattimurskalla tai pastakastikkeella.
Kurpitsaruoat saattavat tuntua vähän työläiltä, mutta tosiasiassa yhdestäkin kurpitsasta syntyy näppärästi monta ruokaa samalla vaivalla. Kurpitsaa kannattaakin ostaa riittävän paljon kerralla. Lähes 3 kg:n painoisesta jättikurpitsasta riitti kurpitsalasagneen, pariin sosekeittoon, sämpylätaikinaan ja tortilloihin, ja silti kurpitsasosetta jäi myös pakastettavaksi.
Kurpitsa on mainettaan parempi. Täytyy tunnustaa, että itse vieroksuin kurpitsaa pitkään, sillä mielikuvani perustui kouluruokalassa tarjottuun kurpitsapikkelssiin. Kun työurani alussa pääsin koekeittiöllä maistelemaan kollegojeni loihtimia ihania kurpitsaruokia, ymmärsin, ettei kurpitsa todellakaan ole yhtä kuin joukkoruokalan kurpitsapikkelssi. Kyseessä on todella monipuolinen raaka-aine, joka sopii lukemattomiin eri ruokiin siinä missä porkkana tai bataattikin.
Käytän yleensä myskikurpitsaa, mutta tällä kertaa sain ystävältä jättikurpitsan, josta valmistin monta eri ruokaa. Jättikurpitsa on hieman miedompi ja kosteampi kuin myskikurpitsa. Myskikurpitsa sopii kiinteämmän maltonsa vuoksi jättikurpitsaa paremmin paahdettavaksi uunissa. Tämän huomasi selkeästi käytännössä, sillä kokeilin myös paahtaa jättikurpitsaa.
Leikkasin kurpitsan neljään osaan. Yhden osan viipaloin kuorineen reiluiksi lohkoiksi ja paahdoin uunissa (225 C, 25-30 minuuttia). Irrotin lohkoista kuoret ja tein paahdetusta kurpitsasta nyhtökurpitsaa. Nyhtökurpitsa onnistuu mielestäni paremmin myskikurpitsasta, joten suosittelen valitsemaan nyhtökurpitsaa varten kaupasta myskikurpitsan. Tämä jättikurpitsasta valmistettu versio oli rakenteeltaan aavistuksen vetistä ja löysää, vaikka maku olikin loistava. Söimme nyhtökurpitsan tortillojen kanssa. Nyhtökurpitsatortilloissa oli lisäksi paistettua halloumia, punasipulia, sekä tuoreella mintulla maustettua turkkilaista jogurttia.
Loput kurpitsat kuorin, paloittelin ja keitin suuressa kattilassa. Laitoin kattilan pohjalle tilkan vettä ja soseutin pehmenneet kurpitsat sauvasekoittimella kurpitsasoseeksi. Kurpitsasoseesta valmistin kasvisvohveleiden ohjeella kurpitsavohveleita, sekä alla olevien ohjeiden mukaisesti kurpitsasosekeittoa, kurpitsalasagnea ja kurpitsasämpylöitä. Pakastin sosetta myös myöhempää varten.
Kurpitsasosekeitto
600 g kurpitsasosetta (2 dl vettä) 2 rkl maapähkinävoita 2 tl srirachaa n. 1 tl suolaa ripaus mustapippuria tuoretta korianteria pinnalle
Sekoita kaikki ainekset kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi. Ripottele pinnalle korianteria ja nauti tuoreen leivän kanssa. Keittoa tulee ohjeella noin 2 annosta.
Huom! Soseen paksuus vaihtelee, joten keittoon tarvittavan nesteen määrä voi vaihdella. Jos sose on paksua, ohenna keittoa vedellä. Itse käytin 2 dl vettä. Lisää tarvittaessa myös muita aineksia samassa suhteessa oman makusi mukaan.
Kurpitsasta, fetasta ja punaisista linsseistä syntyi ihana, helppo kasvislasagne yhdellä kastikkeella. Kasvisruoka maistui vannoutuneelle lihansyöjällekin niin hyvin, että lasagnesta jäi jäljelle yhden ruokailun jälkeen enää puolet.
(Kuori noin 1,5 kg kurpitsaa ja leikkaa se reiluiksi paloiksi. Pane kurpitsat kattilaan, lisää noin 1 dl vettä ja keitä kurpitsat pehmeiksi. Soseuta ne sauvasekoittimella. Kurpitsasosetta tulisi olla 1 litra. Jos sosetta on liian vähän, lisää nestettä (esim. vettä tai maitoa). Sose saa olla melko löysää.)
Hienonna valkosipulinkynnet. Huuhtele ja valuta linssit.
Lisää kurpitsasoseeseen linssit, kaurakerma, tomaattisose, suola, basilika ja pippuri.
Levitä kauhallinen kurpitsa-linssikastiketta voidellun lasagnevuoan pohjalle. Lado päälle 3 lasagnelevyä. Levitä päälle 1/4 kastikkeesta. Ripottele päälle basilikanlehtiä, 1/4 fetaa ja hieman juustoraastetta. Toista, kunnes ainekset on käytetty. Päällimmäiseksi tulee juustoraastetta ja fetaa.
Paista lasagnea 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia, kunnes lasagnen pinta saa väriä. Anna lasagnen vetäytyä hetki ennen nauttimista.
Lämmitä sose hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi (+ 42c). Sekoita kuivahiiva, hunaja, suola ja osa jauhoista veteen. Alusta taikinaa ja lisää vähitellen loput jauhoista. Lisää lopuksi öljy. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Kohota taikinaa kulhossa peitettynä noin puoli tuntia.
Taputtele jauhotetulla alustalla taikinasta pötkö, ja leikkaa se noin 12 osaan. Muotoile taikinapaloista varovasti sämpylöitä käsissä. (Älä pyörittele taikinaa voimakkaasti pöytää vasten).
Nosta sämpylät pellille leivinpaperin päälle ja kohota. Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Nauti kurpitsasämpylät tuoreina tai jäähdytä ja pakasta.
Rakastan pinaattilettuja, mutta en jaksa paistaa niitä kovin usein. Kun noin 10 vuotta sitten maistoin kollegani kehittämää pinaattipannaria koekeittiöllä, otin reseptin talteen. Jonkin aikaa unohduksissa ollut resepti on osoittautunut taaperon kanssa kullan arvoiseksi arjen pelastajaksi. Oletko testannut?
Tällä kertaa korvasin puolet pannarin jauhoista kaurahiutaleilla. Toimi hyvin! Poika söi pannaria 1/4 pellillistä, jonka perusteella voisi arvella, että pinaattipannari maistuu myös lapsille.
Pyttipannu, pyttis eli spydäri on vähän aliarvioitu klassikko. Sehän on mitä kätevin tapa vähentää hävikkiä ja taikoa ruokaa kaapin antimista! Pyttis on monipuolinen, vain mielikuvitus on rajana. Kesäinen muurikkapyttis vähentää mökkireissuilta ja juhannuksesta syntyvää grilliruokahävikkiä. Kaupan valmiista savukalasta ja edellisen päivän uusista perunoista saa herkullisen lohipyttiksen. Pyttipannun vegeversio eli nyhtispyttis syntyy nyhtökaurasta.
Pyttipannu on hyvää kesäruokaa, sillä perunat ja muut kasvikset ovat parhaimmillaan. Pyttipannu ei vaadi tarkkaa reseptiä, mutta se kannattaa maustaa hyvin ja paistaa kunnolla rapeaksi. Komponentit kannattaa silputa pieniksi, jos haluaa maksimoida rapean paistopinnan määrän. Jonkinlainen kastike tuo pyttikseen kivan lisän.
Muurikkapyttis
Juhannus tai mökkiviikonloppu päättyy yleensä siihen, että jääkaapista löytyy edellisten iltojen grilliruokien tähteitä. Erilaisista nyssäköistä paljastuu muutama erilainen makkara, yksittäinen pihvi, herkkusieniä ja muita grillikasviksia. Tuttua? Grilliruoka ei maistu kovin hyvältä mikrossa lämmitettynä, joten tähteet jäävät helposti syömättä. Olemme ratkaisseet tämän ongelman jo kauan sitten, mutta jos idea ei ole vielä sinulle tuttu, niin tässä se tulee: muurikkapyttis! Paloittele kaikki jäljelle jääneet pihvit, makkarat, herkkusienet, keitetyt uudet perunat ja muut kasvikset pieniksi suupaloiksi. Paista ne öljyssä kuumalla muurikalla rapeiksi. Lisää päälle vielä mahdollisesti hienonnettuja yrttejä tai kevätsipulia. Muurikkapyttiksen avulla saat kaapit tyhjiksi ja mahat täyteen ennen kotimatkaa. Kätevää, eikö?
Lohipyttis
Lohipyttistä varten tarvitset muutaman keitetyn (uuden) perunan, palan savukalaa sekä kevät- tai ruohosipulia. Parsa, parsakaali tai kesäkurpitsa sopivat myös hyvin lohipyttikseen. Paista perunat ja muut kasvikset rapeiksi kuumalla pannulla. Lisää paloiteltu kala ja anna sen lämmetä hieman. Lisää kevätsipuli vasta lopuksi. Lohipyttiksen kanssa maistuu sitruunalla, suolalla ja pippurilla maustettu nopea jogurttikastike.
Nyhtispyttis
Eräänä päivänä yksin kotona ollessani piti ratkaista päivittäinen Mitä tänään syötäisiin? -ongelma. Jääkaapissa oli keitettyjä uusia perunoita, nyhtökauraa ja pakastimessa vihreitä papuja. Paistoin näistä nopean nyhtökaurapyttipannun, jonka pinnalle löysin kuvan ottamisen jälkeen tuoreita yrttejä (korianteria ja basilikaa). Pyttipannu on loistava kaappiruoka, sillä siihen voit hyvin käyttää jääkaapin perälle unohtuneet kasvikset. Lisään usein pyttikseen esimerkiksi lehtikaalia, mutta tällä kertaa sitä ei ollut. Ohje on suuntaa antava, koska maustoin ruoan tällä kertaa fiilispohjalla ilman mittaamista.
n. 450 g keitettyä (uutta) perunaa 1/2 sipuli 2 valkosipulinkynttä 2 rkl öljyä 1/2 rs nyhtökauraa 100 g vihreitä papuja (pakaste) n. 1/2 tl suolaa ripaus mustapippuria ripaus savupaprikaa ripaus juustokuminaa
Kastike n. 1 dl ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia n. 1 rkl vahvaa sinappia tai srirachaa ripaus suolaa ja sokeria
Paloittele perunat sopiviksi suupaloiksi. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
Ruskista perunat ja sipulit öljyssä pannulla. Lisää nyhtökaura ja pavut. Lisää tarvittaessa hieman öljyä.
Mausta esimerkiksi suolalla, pippurilla, savupaprikalla ja juustokuminalla. Maista ja lisää mausteita oman makusi mukaan. (Voit myös käyttää valmiiksi maustettua nyhtökauraa, jolloin et välttämättä tarvitse muita mausteita).
Paista halutessasi 1 kananmuna ruokailijaa kohden. Pyttipannusta tulee noin 2 annosta. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarjoa nyhtispyttiksen kanssa.
Vinkki! Nyhtispyttis on luonnollisesti vegaaninen, kun jätät kananmunan pois ja teet kastikkeen esim. kaurafraichesta.
Kokeile myös kesäistä pyttistä, jonka muutama vuosi sitten kehittelimme kesän K-Ruoka-lehteä varten. Kesäinen pyttis on helppo tuunata sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Kesäkurpitsa sopii pyttikseen yllättävän hyvin (muista paistaa kunnolla!), kannattaa kokeilla.